Perhepäivähoitajien työaikaa aiotaan lyhentää

julkaistu 19.3.2010 klo 17:48

[näytä kuva:  Perhepäivähoitaja pienen lapsen luona pihalla talvella. (YLE) ]

Hoitajat tekevät tällä hetkellä jopa kymmenentuntisia päiviä. Tavoitteena on, että jatkossa työpäivät olisivat vain kahdeksantuntisia. Tämä kuitenkin edellyttää, että perhepäivähoitajat hyväksytään kevään aikana työaikalain piiriin.

Perhepäivähoitajien määrä vähenee koko ajan. Kun työstä jäädään eläkkeelle, tilalle ei tule uusia työntekijöitä samaan tahtiin.

Alan houkuttelevuutta koetetaan nyt lisätä työaikaa lyhentämällä. Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee parhaillaan esitystä, missä perhepäivähoitajat otetaan mukaan työaikalain piiriin. Tällöin työaika tippuisi noin kahdeksaan tuntiin päivässä. Ylityöt pyrittäisiin tasaamaan kolmen viikon jaksoissa, jolloin viikoittainen työaika jäisi noin 40 tuntiin.

Perhepäivähoitajia ministeriön työryhmässä edustava Julkisten ja hyvinvointialojen liiton sopimustoimitsija Minna Pirttijärvi pitää työaikalain piiriin pääsyä perhepäivähoidon tulevaisuuden kannalta ehdottoman tärkeänä. Vaikka kyseessä on vasta esitys, Pirttijärvi uskoo vakaasti sen läpimenoon.

- Työaikalain piiriin kuuluminen jäntevöittää perhepäivähoitajan työtä. Se tuo heille työaikasäätelyn suojelun eli tarvittavan lepoajan ja palautumisajan. Laki myös säätelee kokonaistyön kuormitusta.

Suunnittelua lasten hoitamiseen

Käytännössä uudistus tarkoittaisi sitä, että perhepäivähoitoon pääsisi jatkossa vain sellaisia lapsia, joiden hoitoaika jää vuorokaudessa alle kahdeksaan tuntiin. Pirttijärven mukaan tämä pakottaisi kunnat suunnittelemaan lasten hoitoa tarkemmin.

- Perhepäivähoito on vuosien ja vuosikymmenten mittaan muotoutunut tällaiseksi, kun ei ole ollut säätelyä. Nyt ensimmäistä kertaa pohditaan, millä tavalla sitä organisoidaan ja minkälaisia lapsia hoidetaan perhepäivähoidossa.

Jos uudistus menee läpi, se ei näy perhepäivähoitajien tai lasten arjessa välittömästi. Uudet työajat otettaisiin käyttöön todennäköisesti vasta vuoden 2012 alusta.

Työ- ja elinkeinoministeriön tavoitteena on, että perhepäivähoitajien pääsy työaikalain piiriin käsiteltäisiin hallituksessa kevään aikana.

YLE Uutiset / Anne-Pauliina Rytkönen

Tuoreimmat