Pysäköintisakkoa aiotaan koventaa

julkaistu 11.3.2010 klo 12:33, päivitetty 12.3.2010 klo 09:46

Pysäköintivirheiden kitkemiseksi kaavaillaan entistä tiukempia keinoja. Oikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa, että pysäköintivirhemaksun katto korotettaisiin nykyisestä 50 eurosta 80 euroon. Maksu vastaisi silloin joukkoliikenteen tarkastusmaksua.

Julkisesta pysäköinninvalvonnasta huolehtisivat edelleen poliisi ja kunnallinen pysäköintivalvonta, mutta laissa säädettäisiin erikseen myös yksityisestä pysäköinninvalvonnasta.

Ehdotuksen mukaan yksityisellä alueella voitaisiin järjestää yksityinen pysäköinninvalvonta, ja luvattomasta pysäköinnistä voitaisiin velottaa pysäköintivirhemaksua vastaava valvontamaksu.

Uutena keinona pysäköintivirheiden kitkemiseksi työryhmä ehdottaa rengaslukon käyttöä. Rengaslukon käyttö tai ajoneuvon siirtäminen olisi mahdollista aikaisintaan kahden vuorokauden kuluttua pysäköintivirheen alkamisesta. Mikäli samalla ajoneuvolla on tehty viisi pysäköintivirhettä, jotka ovat maksamatta, ajoneuvo voitaisiin lukita tai siirtää jo aiemmin.

Rengaslukon käytöllä pystyttäisiin työryhmän mielestä puuttumaan entistä tehokkaammin systemaattista piittaamattomuutta osoittaviin tapauksiin ja vaikuttamaan pysäköintivirheisiin ennalta ehkäisevästi.

Pysäköintisakon saajan asemaa parannettaisiin pidentämällä nykyinen kahden viikon maksuaika kuukaudeksi. Pysäköintivirhemaksun vanhentumisaika lyhenisi nykyisestä viidestä vuodesta kolmeen vuoteen.

Työryhmä luovitti esityksensä oikeusministeri Tuija Braxille (vihr.) tänään torstaina.

YLE Uutiset

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

PlanB

11.3.2010 klo 22:32

Vastaavasti kyllä pitä äolla riittävästi pysäköintipaikkoja ja niiden pitää olla käytössä eikä lumen alla. Niin... ja kaupungin myymien asukaspysäköintiluville tulisi olla aluekohtainen maksimimäärä...

Peccavi

11.3.2010 klo 22:03

Moni tuntuu valittavan, ettei pysäköintitilaa ole tarpeeksi. Sitä ei ole kun ei ole kysyntää! Kadunvarsitila ei lisäänny joten lisää pysäköintipaikkoja saadaan vain rakentamalla parkkihalleja ja parkkiluolia. Verorahoin näitä ei ole syytä rakentaa vaan toiminnan tulee olla terveellä kaupallisella pohjalla. Pysäköinninvalvonnan pelotevaikutuksen pitäisi olla sellainen, ettei väärinpysäköinti ole järkevä vaihtoehto lailliselle maksulliselle pysäköinnille. Nythän tilanne ei ole tällainen. Siis itse asiassa tämän hetkinen lepsu pysäköinninvalvonta estää uusien parkkipaikkojen synnyn.

Tuoreimmat