Suomalainen retkikunta lähtee Himalajalle

julkaistu 21.3.2010 klo 01:54, päivitetty 21.3.2010 klo 07:22

Kolme suomalaista vuorikiipeilijää lähtee tänään Nepaliin. Everest-Lhotse -retkikunnan Mikko Vermas tavoittelee Mount Everestin huippua, kun taas hänen kumppaninsa Tomi Myllys ja Joni Kirtola suuntaavat maailman neljänneksi korkeimmalle Lhotse-vuorelle.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, suomalaisen retkikunnan jäsenet saavuttavat tavoittelemansa huiput toukokuun puolivälissä. Retkikunta yrittää valloituksia lisähapen turvin Nepalin puoleisilta rinteiltä.

Retkikunta totuttelee korkeaan ilman alaan seitsemän viikon ajan perusleirissä ennen varsinaista kiipeilyurakkaa. He etenevät yhdessä noin 7 600 metrin korkeuteen, missä tiet erkanevat viimeisen vuorokauden rutistuksen alkaessa.

Vermas suuntaa nepalilaisen sherpan kanssa kohti maailman korkeinta huippua Mount Everestiä. Myllys ja Kirtola lähtevät puolestaan valloittamaan 8 516 metrin korkuista Lhotse-vuoren huippua. Kaikki suomalaiset turvautuvat lisähappeen.

Mount Everestin 8 850 metrin korkuisen huipun on tähän mennessä saavuttanut kahdeksan suomalaista. Heidän joukossaan on Myllys, joka valloitti huipun Laskuvarjojääkärikillan retkikunnan johtajana viime vuonna.

Mount Everesille suuntaa keväisin lähes 1 000 vuorikiipeilijää ja sherpaa, joista noin puolet saavuttaa huipun. Lhotsen huipulle on noussut aiemmin kaksi suomalaista vuorikiipeilijää.

YLE Uutiset

Tuoreimmat