ILMIÖITÄ: Virpojanoidat ärsyttävät ortodokseja

julkaistu 24.3.2010 klo 20:57, päivitetty 25.3.2010 klo 12:35

[näytä kuva:  Päiväkotilapset tulivat Vesannon ortodoksiseen rukoushuoneeseen virpomisvitsat mukanaan. (YLE) ]

Pikkunoitien sekoittaminen kristilliseen virpomisperinteeseen ärsyttää Suomen ortodoksista kirkkoa. Palmusunnuntain viettoon on perinteisesti kuulunut virpominen koristelluilla pajunvitsoilla. Kirkon mielestä pääsiäislauantain länsisuomalainen noitaperinne ei kuulu tähän yhteyteen.

Kouluissa ja päiväkodeissa on askarreltu virpomavitsoja, jotka ortodoksisen perinteen mukaan on aina etukäteen siunattava. Näin tehtiin myös Vesannolla, jonka ortodoksiseen rukoushuoneseen pelmahti tiistaina runsaat neljäkymmentä tulevaa virpojaa.

Ortodokseja on jo pitkään närästänyt noitien sekoittaminen kristilliseen virpomiseen. Palmusunnuntain virpominen on peräisin Karjalasta, kun taas trullit ja noidat ovat osa pääsiäislauantain länsisuomalaista ja pakanallista perinnettä. Ortodoksikirkossa tätä eroa tuodaan jatkuvasti esille ja lapsille pyritään opettamaan, ettei kyse ole mistään toisesta Halloweenista.

- Virpomista varten ei pukeuduta mitenkään eri tavalla, hassusti tai muuten, vaan virpomaan voi mennä ihan tavallisissa vaatteissa tai sitten juhlavaatteissa, korostaa Rautalammin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Harri Peiponen.

Peiponen toivookin, että virpomavitsojen siunaustilaisuus jätti paikalla olleisiin lapsiin pienen siemenen.

- Toivomme, että kun he menevät kotiinsa, he kertoisivat omille vanhemmilleen siitä, mitä täällä kerrottiin, jolloin myös vanhemmat voivat miettiä, mikä on palmusunnuntain varsinainen merkitys.

Piispa on pessimistinen

Joensuun piispa Arsenikin kannattaa jatkuvaa valistustyötä, vaikka hän katsookin kehityksen jo kääntyneen pikkunoitien hyväksi.

- Eihän niille mitään mahda. Mutta oikea tapa ja oikea perinne on pidettävä yllä. Tämä on kirkon ongelma yleisemminkin. Me opetamme yhtä ja ihmiset tekevät toista.

Piispan mielestä olisi silti jaksettava jatkuvasti korostaa, että virpomisessa ei ole kyse mistään pakanallisesta menosta eikä noitien kevätjuhlasta.

- Jokainen tekee minkä oikeaksi katsoo, hän sanoo.

Ei ongelma luterilaisille

Toisin kuin pienemmässä kansankirkossa, Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ei virpovia pikkunoitia ja kahden erilaisen perinteen sekoittumista koeta ongelmaksi.

- Kumpaankin perinteeseen sisältyy keskeisiä kristillisiä viestejä. Pohjanmaan noitaperinne perustuu siihen, että pitkänperjantain ja sunnuntain välillä on pahalla valtaa, kun Kristus on kuollut. Pääsiäisenä pahan valta kuitenkin murtuu ja näin tähänkin pakanalliseen perinteeseen liittyy kristillinen ajatus, sovittelee Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti Ilpo Rannankari.

Tuomiorovastin mielestä tällainen hyvän ja pahan taistelu on totta myös tänä päivänä.

- Trullivirpoja voi olla kuva sellaisesta hyvän ja pahan taistelusta, johon me tarvitsemme siunausta ja Kristuksen tuomaa voimaa.

YLE Uutiset / Pekka Niiranen

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

Ehdottaja

25.3.2010 klo 07:49

Ehdotan että molemmat lopetetaan, sekä kirkko että virpominen!

NN

25.3.2010 klo 07:18

Korkea aikakin, että juuri lapset pistävät kampoihin kirkon harrastamalle perinnekaappaukselle. Keksikööt omat juhlansa jos eivät pakanalliset iloittelut kelpaa. Joulu on jo pilattu ahdistavalla jeesustelulla, miksi pääsiäisestäkin pitäisi tehdä tuskainen kokemus lapsille?

Tuoreimmat