Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) ryhtyy valmistelemaan yksityisen sosiaalipalvelualan työtaistelutoimia, mikäli sopimusta työnantajapuolen kanssa ei synny.
JHL ja kolme muuta työntekijäjärjestöä ovat neuvotelleet tammikuusta lähtien Sosiaalialan Työnantaja- ja Toimialaliiton kanssa yksityisen sosiaalipalvelualan työntekijöiden työehtosopimuksesta.
Työnantajapuolen torstaina tekemä tarjous ei kuitenkaan liittoa tyydyttänyt. Kiistaa on etenkin palkankorotuksista.
JHL tavoittee yksityisissä sosiaalipalveluissa työskenteleville palkkoja, jotka olisivat kilpailukykyisiä kunta-alan palkkojen kanssa. Työehtosopimus koskee noin 40 000 työntekijää, joista 8 000 on JHL:n jäseniä.
JHL:n sopimustoimitsijan Mari Keturin mukaan työtaistelujärjestelyt etenevät toimistolla vauhdilla. Hän kuitenkin muistuttaa, että liitto ei ole vielä jättänyt varoitusta työtaisteluista.
Neuvotteluosapuolet tapaavat seuraavan kerran ensi torstaina 25. maaliskuuta. Jos sopimusta ei synny, saattaa JHL ryhtyä Keturin mukaan esimerkiksi ulosmarsseihin ja ylityökieltoihin. Myös muut vaihtoehdot ovat hänen mukaansa mahdollisia.
YLE Uutiset