[näytä kuva: Lufthansan A380 -lentokone hallissa Frankfurtissa. (Jens Görlich) ]
Maailman suurin matkustajakone Airbus A380 vierailee syyskuussa Helsingissä. Kyseessä on Lufthansan opetuslento, jolla koulutetaan uuden jättikoneen ohjaajia.
Lufthansa vastaanotti keskiviikkona kolmannen A380 -koneen, jota käytetään lennoilla Frankfurtista Tokioon, Pekingiin ja Johannesburgiin. Kaikkiaan Lufthansa on tilannut 15 kappaletta A380-koneita.
Yhtiö kouluttaa uusien koneiden ohjaajia 15. syyskuuta toteutettavalla Skandinavian kierroksella. Yhden päivän aikana kone vierailee Kööpenhaminassa, Tukholmassa, Helsingissä ja Oslossa. Koneen arvioitu laskeutumisaika Helsinki-Vantaalle on kello 14.45.
- On tosin olemassa vähäinen mahdollisuus, että kone joudutaan ottamaan reittiliikenteeseen, jolloin vierailu siirtyy, sanoo Lufthansan Euroopan viestintäjohtaja Aage Dünhaupt.
Skandinavian kierroksella kone ei kuljeta matkustajia, vaan mukana on ainoastaan koulutukseen osallistuvaa henkilökuntaa.
Lentäjien koulutuksen lisäksi Lufthansa tutkii Helsinki-Vantaan mahdollisuuksia toimia jättikoneen varakenttänä, mikäli koneen ollessa Suomen ilmatilassa sattuisi pikaista laskeutumista vaativa tilanne.
- Helsinki-Vantaa ja Tukholma ovat suunniteltuja varalaskeutumispaikkoja. Sitä varten meidän on selvitettävä, miten kone mahtuu kääntymään Helsinki-Vantaalla ja mihin se voidaan pysäköidä, sanoo viestintäjohtaja Aage Dünhaupt.
Helsinki-Vantaalla valmius jättikoneen tuloon
Helsinki-Vantaalla on varauduttu satunnaisiin Airbus A380 vierailuihin.
- Kolmannen kiitotien suunnittelussa on huomioitu jättikoneen asettamat vaatimukset kantavuuden ja leveyden osalta. Myös rullaustiet ovat riittävän leveitä, jotta konetta voidaan kääntää kentällä, sanoo Helsinki-Vantaan lentoaseman apulaisjohtaja Pertti Savisalo.
Sensijaan jättikone ei voi käyttää Helsinki-Vantaan laajarunkokoneille tarkoitettuja matkustajasiltoja, vaan ainoa mahdollinen pysäköintipaikka sijaitsee uusimman terminaalilaajennuksen eteläpuolella.
Airbus A380 on maailman suurin matkustajakone, jonka pituus on 73 metriä ja siipien kärkiväli 79,8 metriä. Lufthansan tilaamassa versiossa on yhteensä 526 paikkaa. Koneen yläkerrassa on kahdeksan paikkaa ensimmäisen luokan matkustajalle sekä 98 paikkaa liikematkustajille. Alakerran turistiluokassa on tilaa 420 matkustajalle.
YLE Uutiset/ Jari Tanskanen