Helsinkiläinen it-yrittäjä tuomittiin vankeuteen

julkaistu 6.9.2010 klo 14:56, päivitetty 6.9.2010 klo 21:23

[näytä kuva:  Lakikirja ja nuija. (YLE ) ]

Helsinkiläinen it-yrittäjä on tuomittu vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Yrittäjän asiainhoitajana toiminut helsinkiläinen asianajaja tuomittiin kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeustuomioon.

Helsingin käräjäoikeuden mukaan it-yrittäjä syyllistyi törkeään velallisen epärehellisyyteen vuonna 2000, kun hän omalla menettelyllään oli aiheuttanut maksukyvyttömäksi tulemisensa tai hän on oleellisesti pahentanut maksukyvyttömyyttään.

Oikeuden mukaan teko on törkeä, koska siinä on tavoiteltu huomattavaa hyötyä. It-yrittäjällä oli ulosottovelkaa yli 600 000 euroa, joita tuomittu ei oikeuden mukaan ollut lyhentänyt. Tuomion mukaan yrittäjä oli pyrkinyt hävittämään omaisuuttaan esimerkiksi lahjoittamalla sitä ilman hyväksyttävää syytä.

Tuomion saanut asianajaja oli oikeuden mukaan samassa jutussa syyllistynyt avunantoon törkeässä velallisen epärehellisyydessä. Hänet tuomittiin kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Poikkeuksellisessa oikeudenkäynnissä myös it-yrittäjä oli itse haastanut oikeuteen nyt tuomitun asianajajan törkeästä kavalluksesta. Oikeus totesi hänet kuitenkin syyttömäksi kavallusrikokseen.

YLE Uutiset

Tuoreimmat