[näytä kuva: Tarja Halonen (Yle) ]
Presidentin valtaoikeuksien uudistukseen etsitään eduskunnassa vielä laajaa yhteisymmärrystä. Nettikeskustelijat ovat pohtineet presidentin valtaoikeuksia ja esittäneet oman näkemyksensä valtapelistä. Kommentoijat ovat ymmällään politiikan kiemuroista, mutta moni toivoo presidentin säilyttävän valtaoikeutensa.
Nimimerkki Kansalainen analysoi valtakysymystä.
"Kyllä tässä maassa tarvitaan vahvaa presidentin valtaa. Vaalirahasotkut ovat osoittaneet miten muutama liikemies voi rahatukoillaan "ostaa" maallemme hallituksen."
Nimimerkki Eläkeläisnainen toivoo presidentin säilyttävän valtansa.
"Halonen pitää kiinni presidentin valtaoikeuksista siitä huolimatta, vaikka seuraava presidentti on luultavasti jostakin muusta puolueesta kuin demareista. Hän nimenomaan haluaa oman kautensa jälkeenkin ettei presidentiltä viedä kaikkia oikeuksia. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ilman valtaa olevaa presidenttiä meillä ei tarvita."
Nimimerkki Hese pelkää vallan keskittyvän.
"Ei valtaa presidentille ! Yhdelle ihmiselle keskittyvä liiallinen valta on suuri riskitekijä. Demokratiassa näin ei voi olla."
Nimimerkki koiran virka arvostelee kovin sanoin.
"Emme tarvitse Halosen tyyppisiä "keulakuvia". Eri asia olisi, jos meillä olisi ehdolla todella sivistyneitä, edustavia ja kielitaitoisia ehdokkaita presidentin tehtäviin."
Nimimerkki Äänestäjä pitää presidenttiä kumileimasimena.
"Presidentin valtaoikeuksia on karsittu niin että nykyiselläänkin presidentti voi tehdä hyvin vähän."
Nimimerkki Pro Tasavallan Presidentti kyselee kansalaisen vaikuttamismahdollisuuksien perään.
"Miten kansalainen voi vaikuttaa Tasavallan Presidentin valtaoikeuksien määrittelyyn? Tähän saakka se ei ole onnistunut ainakaan äänestämällä Eduskuntavaaleissa."
Nimimerkki alpo ei ymmärrä demareiden intoa.
"Haluaako vasemmistolaiset ja muut demarit todella presidentille suurta valtaa. Näillä näkyminhän seuraava presidentti on kokoomuslainen ja siitä eteenpäin todennäköisesti edelleen joku sini-vihreä ? Voltti kerien taaksepäin."
YLE Uutiset