Hunnutettu jemeniläisnainen toi Maailman lehtikuva -palkinnon

Kuva hunnutetusta jemeniläisnaisesta pitelemässä haavoittunutta sukulaista sylissään on voittanut arvostetun Maailman lehtikuva -palkinnon. Espanjalainen Samuel Aranda otti kuvan New York Times -sanomalehdelle.

Ranskalainen Le Figaro huomioi Iron Sky -elokuvan

Suomalainen scifi -elokuva Iron Sky kiinnostaa myös Ranskassa. Le Figaro -lehden verkkojulkaisu kirjoittaa arvionsa elokuvasta elokuvasivuillaan perjantaina. Le Figaro painottaa, että suomalaistuotanto ei ihannoi natseja millään tavalla.

Yle palkitsi Tampere Filharmonian levytyksen

Yleisradion vuoden 2011 levyksi on valittu Tampere Filharmonian levytys säveltäjä Uljas Pulkkiksen teoksista. Kunniakirja jaettiin äänitteen esiintyjille perjantaina iltapäivällä Yleisradion Radiotalossa Pasilassa.

Kostet: Museoiden tulevaisuus auki

Museoviraston päätös pitää kahdeksan museota suljettuna on herättänyt keskustelun museoiden kohtalon ympärillä. Kahdeksan museon sulkeminen tai siirtäminen muiden toimijoiden haltuun tuo Museovirastolle säästöä 600 000 euroa. Museoviraston henkilökunta vastustaa museoiden sulkemista ja irtisanomisia mielenilmauksella ensi maanantaina.

Maailmankuulut katutaiteilijat valloittavat Porin

Maailmankuulut katutaiteilijat laittavat Porin taidemuseon julkisivun uusiksi. Taidemuseossa perjantaina avattu Street Art - The New Generation -näyttely ja kaupunkitaideprojekti esittelee katutaiteen kärkinimiä eri puolilta maailmaa. Taiteilijat toteuttavat teoksia paitsi taidemuseon seinään ja näyttelytiloihin myös Porin kaupungin julkisiin ulko- ja sisätiloihin.

Kolme aiemmin dokumentoimatonta kieltä on saatu kirjoihin ja kansiin

Vähän tutkitut suomenruotsalainen, albanialainen ja kosovolainen viittomakieli pääsevät esille tuoreessa väitöstutkimuksessa. Filosofian maisteri Karin Hoyer on tehnyt väitöskirjan, joka perustuu kielten sanakirjahankkeisiin.

Carl Larssonin koti-idylli saapuu Ateneumiin

Rakastetun ruotsalaistaiteilijan Carl Larssonin näyttely aukeaa tänään Helsingissä Ateneumin taidemuseossa. Larsson tunnetaan kotia ja perhettä kuvaavista maalauksistaan.

Rauman uusi puukaupunki odottaa ideoijiaan

Rauman uudesta puukaupunginosasta järjestetty suunnittelukilpailu ei ole toistaiseksi poikinut yhtään ehdotusta. Tontinluovutuskilpailun piti alun perin päättyä tammikuun lopussa, mutta aikataulu osoittautui liian tiukaksi. Kilpailuaikaa on jatkettu maaliskuun alkuun.

Guggenheim-säätiö ei hoputa Helsinkiä

Yhdysvaltalainen Guggenheim-säätiö sanoo, että Helsingin päätöksentekijöillä ei ole mitään kiirettä päättää Guggenheim-museohankkeesta. Säätiö vakuuttaa olevansa sitoutunut toimintansa kansainvälistämiseen, vaikka alkuviikosta se ilmoittikin sulkevansa museonsa Berliinissä.

Jukka Savolainen Designmuseon johtajaksi

Designmuseon johtaja löytyi talon sisältä. Apulaisjohtaja Jukka Savolainen aloittaa tehtävässä välittömästi.

Rakuunasoittokunta vahvistuu ja muuttaa nimeään

Lappeenrannan Rakuunasoittokunnan vahvuus kaksinkertaistuu ensi vuoden loppuun mennessä. Soittokunta nimetään samalla Maavoimien soittokunnaksi. Muutos liittyy Puolustusvoimien organisaatiouudistukseen.

Maria Ylipää: Elämä on aikalailla Kristiinaa tästä eteenpäin

Svenska Teaternin uuden Kristina från Duvemåla -musikaalin pääosan näyttelijän Maria Ylipään mielestä ruotsiksi on helpompi laulaa kuin suomeksi. Ylipää esiintyy ABBA-yhtyeen voimakaksikon Björn Ulvaeuksen ja Benny Anderssonin musikaalissa, jonka ensi-ilta on Helsingissä vajaan kolmen viikon kuluttua.

Feist tähdittää Flow-festivaalia

Kanadalaisartisti Feist on Flow-festivaalin uusin kiinnitys. Feist esiintyy Helsingin Suvilahdessa järjestettävässä Flowssa samana päivänä kuin islantilaistähti Björk. Samalle päivälle osuu myös Madonnan Helsingin keikka.

Gallen-Kallelan teokset Pariisissa kuin kotonaan

Akseli Gallen-Kallela on palannut Pariisiin. 1800-luvun lopulla Pariisissa paljon aikaa viettäneen taiteilijan suurnäyttely on päässyt paraatipaikalle Orsayn museon uusiin vaihtuvien näyttelyiden tiloihin.

Antoni Tàpies on kuollut

Espanjalainen taiteilija Antoni Tàpies on kuollut 88-vuotiaana, kertovat espanjalaiset tiedotusvälineet. Katalonialainen taidemaalari ja kuvanveistäjä on ollut yksi abstraktin taiteen suurista nimistä sodanjälkeisessä Euroopassa.

Kennedyn rakastajatar: Kennedy oli valmis taipumaan Kuuban kriisissä

Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn rakastajatar kertoo tekeillä olevassa kirjassaan, että Kennedy oli Kuuban kriisin aikana valmis luopumaan maansa vaatimuksista. "Tulkoot lapsistani ennemmin kommunisteja kuin vainajia", Mimi Alford kertoo Kennedyn sanoneen.

Runeberg-palkinto Katja Ketun Kätilölle

Tämänvuotisen Runeberg-palkinnon saa kirjailija Katja Kettu teoksesta Kätilö. Valintaraadin mukaan Kätilössä on suuren romaanin tuntua ja polveilevuutta. Rovaniemeltä kotoisin oleva Kettu (s. 1978) ohjaa kirjoittamisen ohella animaatioita.

YLE Puheen uudistuksen vastustajat tapasivat Ylen radiojohtajan

Toistakymmentä YLE Puheen uudistukseen tympääntynytta kuuntelijaa tuli tapaamaan Ylen radiopäällikkö Marja Keskitaloa Isoon Pajaan. Ryhmän adressissa vaaditaan urheilun poistamista YLE Puheelta. Vetoomuksen on allekirjoittanut ainakin 1 200 ihmistä.

Riihimäen teatteri kiristää vyötä

Riihimäen teatteri tasapainottaa talouttaan tiukalla säästökuurilla. Muun kuin näyttelijähenkilöstön osalta käydään yt-neuvotteluja enintään viiden hengen irtisanomisesta. Lisäksi teatterin ohjelmistoa aiotaan jatkossa muokata edullisemmin toteutettavaksi.

Jyväskylässä ainekset kulttuuriskandaaliin

Maailman vanhimman suomenkielisen oppikoulun, Jyväskylän lyseon kohtalo on vaakalaudalla, kun Jyväskylä järjestelee lukioverkostoaan. Koulun puolustajat sanovat, että uuden suurlukion suunnittelussa ei oteta huomioon lyseon historiaa ja perinteitä suomenkielisen koulutuksen uranuurtajana.

Viisuvuodon syy löytyi Ruotsista

Suomen Euroviisukarsintaan päässeiden kilpailijoiden julkisuuteen vuotamisen syy on selvinnyt. Ruotsista operoitava internetin levykauppa ei ollut huomioinut finaalikappaleista tehdyn albumin julkaisuajankohtaa.

Kaurismäen Le Havre ehdolla César-palkinnon saajaksi

Aki Kaurismäen Le Havre -elokuva on kolmessa kategoriassa ehdolla ranskalaisen César-palkinnon saajaksi. Parhaan elokuvan tittelin lisäksi elokuva kilpailee parhaasta ohjauksesta ja parhaasta lavastuksesta. César-palkintoja on myönnetty vuodesta 1975.

Arhinmäki: Yksikään ministeriö ei ole ilmoittautunut Guggenheim-rahoittajaksi

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) on teettänyt opetus- ja kulttuuriministeriössä lisäselvityksen Helsinkiin suunnitteilla olevasta Guggenheim-museosta. Kulttuuriministeri toistaa aiemman kantansa, jonka mukaan kulttuuriministeriöllä ei ole mahdollisuutta osallistua Guggenheim-museon rahoitukseen.

Guggenheimin käsittely siirtyy lähes kuukaudella

Helsingin kaupunki pyytää lautakunniltaan lausunnot ennen Guggenheim-museohankkeen käsittelyä kaupunginhallituksessa. Alunperin Guggenheim piti olla kaupunginhallituksen käsittelyssä maanantaina 30. tammikuuta.