Kansallisooppera tuo perjantaina ensi-iltaan Giuseppe Verdin säveltämän oopperan Naamiohuvit. Entisaikojen valtaapitävien vehkeilyt näyttäytyvät osana politiikan ja mediamaailman nykypäivää. Ohjaaja Vilppu Kiljusen mukaan oopperassa on tehtävä uustulkintoja, jotta taidemuoto pysyisi hengissä.
Ohjaaja Vilppu Kiljunen uskoo, että ohjauksen ajankohtaisuus saattaa kiinnostaa myös uutta yleisöä.
- Kun tätä materiaalia tutki, niin keskeiseksi teemaksi nousi privaatin ja julkisen jännite. Sitä kautta aloin miettiä, että tämä kannattaa tuoda varmaan tähän päivään. Siten mukaan tuli media, analysoi Kiljunen tulkintaansa Naamiohuveista.
Oopperan kolmannessa näytöksessä Kansallisoopperan lavalla häärii televisiokuvaajia ja naamiaisvieraita. Televisio-ohjelman suora lähetys on meneillään. Hallitsijoiden vehkeilyt välittyvät kameroiden kautta maailmalle.
- Jos ajattelee nykypäivän valtaa, niin se näyttäytyy aika paljon median kautta. Väitän, että se on jälki, naamio, joka jää niiden mediassa pyörivien ihmisten kasvoille. Se ei koskaan saa riisuttua pois, vaan se seuraa niin kuin kuolemaan asti.
Moderni lavastus, vanha musiikki
Naamiohuvien kantaesitys oli Roomassa vuonna 1859. Valtaapitävien vehkeilyt kiinnostivat jo teoksen syntyaikoina. Alkuperäisen tarinan esikuvana oli Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n murha. Kiljunen luottaa Naamiohuvin ohjauksessaan myös nyt median ja vallanpitäjien sekoilujen vetovoimaan.
- Yleisö, joka tulee kuuntelemaan Verdin musiikkia, on jo oopperaan vihkiytynyttä yleisöä. Vähemmän perinteisillä tulkinnoilla voi ehkä löytää uutta yleisöä - ehkä jotain muuta yleisöä.
Kun oopperaklassikosta haluaa tehdä uuden version, ohjaaja voi oikeastaan muuttaa vain tarinan kehystä eli sitä, miten ja minne tapahtumat sijoitetaan. Tätä kautta muuttuvat tietysti myös lavasteet, puvut ja koreografia. Sen sijaan oopperan keskeisimpiin elementteihin eli musiikkiin ja tekstiin ohjaaja ei voi kajota.
- Oopperassa estetiikka tulee hyvin vahvasti annettuna, koska musiikki on niin dominoivaa ja hallitsevaa. Ohjaaja on oikeastaan ainoa henkilö, joka voi tuoda uusia sisältöjä. Kaikki muut ovat enemmän tai vähemmän suorittamassa sitä partituuria.
- Jos ohjaajalla on mahdollisuus tehdä sisällöllisiä väliintuloja, ohjaajan artikulaatio pitää olla plusmerkkisesti yhtä röyhkeää kuin mitä se säveltäjälläkin on ollut aikoinaan, Kiljunen analysoi.
Ilman uusia versioita ooppera kuolee
Naamiohuveissa lavastus on valtava ja valkokankaalle projisoidaan oopperaa varten tehtyä tv-ohjelmaa - mutta ilman ääntä ja tehosteita. Äänimaisemana on vain 1800-luvulla sävelletty Verdin musiikki.
- Ristiriita on usein iso ja ilmeinen. Niin se pitää ollakin.
- Meidän ohjaajien täytyy tehdä uustulkintoja, koska muuten tämä ooppera on kuoleva laji, toteaa Kiljunen.
Kiljunen ohjaa samaan aikaan kahta eri miehitystä. Kahdesta eri kokoonpanosta syntyy kaksi erilaista tulkintaa, eikä Kiljunen voi sanoa, kumpi miehityksistä olisi toista parempi.
- Niin sanottu kakkosmiehitys on aika vakuuttava. Toinen ensi-ilta ei varmastikaan ole huonompi kuin niin sanottu ensimmäinen ensi-ilta. Tämä on jännällä tavalla keikahtanut kuvio.
Radion kulttuuriuutiset / Irmeli Kangaspunta, Yle Uutiset / Antti Karhumäki