[näytä kuva: Valokuvavarkaat-näytelmän siskokset Anelma ja Ansa eli Sirpa Filppa ja Sinikka Rajantie. (YLE / Kyösti Vaara) ]
Näyttelijäliitto on antanut varoituksen teattereihin kohdistuvasta päivän mittaisesta työnseisauksesta. Näillä näkymin työnseisaus toteutuu lauantaina 27. maaliskuuta.
Liiton tarkoitus on antaa pontta teatterinäyttelijöitä koskeviin työehtosopimusneuvotteluihin. Näyttelijöiden puheenohtaja Mikko Hänninen korostaa sitä, että näyttelijät eivät halua pettää yleisöä ja siksi he kertovat asiasta etukäteen.
- Yleisön kannattaa varautua siihen, että 27. maaliskuuta vietetään teatteripäivää ilman näyttelijöitä.
Näyttelijäliitto neuvottelee parhaillaan näyttelijöiden tylöehdoista Suomen Teatterit ry:n ja Kunnallisen työmarkkinalaitoksen kanssa. Näyttelijäliiton mukaan näyttelijöiden työehdot ovat huomattavasti huonommat kuin muilla kunta-alan ja teatterin työntekijöillä. Teattereiden rahoitus on parantunut viime vuosina ja näyttelijöiden asema voitaisiin liiton mukaan kattaa murto-osalla valtion avun noususta.
Liiton mukaan näyttelijät tekevät jatkuvasti ilta- ja lauantaitöitä, mutta ilman lisiä. Lisäksi näyttelijöiden vuosilomaetuudet ovat heikommat kuin muilla kunnassa tai teatterissa työskentelevillä.
Näyttelijäliitto korostaa myös, että näyttelijöillä ei ole pitkää kesälomaa. Kesävapaa selittyy sillä, että teattereissa näytäntökausien aikana tehdään kuusipäiväistä työviikkoa ja kuudes työpäivä korvataan kesäloman yhteydessä.
Yle Uutiset / Antti Karhumäki