[näytä kuva: ilmastonmuutos (ESA) ]
Havainnot sopivat yhteen jo aiemmin tehtyjen sääennusteiden kanssa, joiden mukaan ilmastonmuutos lisää äärimmäisten sääilmiöiden yleisyyttä ja myös niiden voimakkuutta.
WMO:n mukaan koko maapallon keskilämpötila oli tammikuussa ja huhtikuussa korkein mitä on koskaan näiden kuukausien aikana mitattu.
Poikkeuksellisten sääilmiöiden lista on pitkä:
- Britanniassa touko-kesäkuu oli sateisin sinä aikana kun tilastoja on pidetty. Tilastojen pito aloitettiin vuonna 1766. - Saksassa taas huhtikuu oli kuivin sinä aikana kun koko maan kattavat mittaukset aloitettiin 1901. - Arabianmerellä havaittiin tieteen historian ensimmäinen sykloni kesäkuussa. Myrsky teki tuhoja Iranissa ja Omanissa. - Valtavat mainingit hukuttivat alleen 68 saarta Malediivellla toukokuussa aiheuttaen suurta tuhoa. - Lämpöennätyksiä rikottiin monissa Kaakois-Euroopan maassa ja Venäjällä kesä-heinäkuussa. - Etelä-Afrikassa saatiin kesäkuussa ensimmäinen merkittävä lumisade vuoden 1981 jälkeen. Myös Argentiinassa ja Chilessä talvi oli epätavallisen kylmä. - Etelä-Aasiassa yhä jatkuva monsuunitulva on lähihistorian pahin. Myös Etelä-Kiinassa on satanut poikkeuksellisen paljon. Kymmeniä miljoonia ihmisiä on joutunut tulvien takia pakenemaan kodeistaan.
WMO sanoo, ettei alkuvuoden perusteella voi tehdä ennustetta siitä, millaiseksi loppuvuoden sää muodostuu.