Sveitsin jäätiköt uhkaavat kadota kokonaan

julkaistu 20.12.2008 klo 02:59, päivitetty 23.12.2008 klo 19:10

[näytä kuva:  Alppien jääpeitettä (Nilla Nuto) ]

Sveitsin jäätiköt voivat sulaa kokonaan vielä tämän vuosisadan aikana. Kahden tuoreen sveitsiläistutkimuksen mukaan jäätiköt sulavat nyt voimakkaasti kiihtyvällä vauhdilla.

Toisessa tutkimuksista havaittiin, että yhdeksän viime vuoden aikana Sveitsin 1 500 jäätiköstä on sulanut yhteensä 10 kuutiokilometriä jäätä. Toisen tutkimuksen mukaan taas jäätiköt menettävät joka vuosi metrin paksuudestaan.

Jäätiköiden vetäytymistä nopeuttaa etenkin se, että sulamiskaudet ovat pidentyneet.

Sveitsin jäätiköiden sulaminen olisi kolaus turismille, mutta ennen kaikkea sillä olisi vakavia vaikutuksia ekosysteemiin ja talouteen. Sulamisvesiä käytetään mm. sähköntuotantoon.

Asiasta kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC verkkosivuillaan.

YLE Uutiset

Tuoreimmat