[näytä kuva: Naistenlahden voimalaitos Tampereella (Tuula Nyberg / YLE) ]
Suomalaiset ovat yhä haluttomampia tekemään itse jotain ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan halukkuus tehdä muutoksia omassa arjessa ilmaston hyväksi on vähentynyt kaikilla osa-alueilla.
Laantunutta intoa selittää se, että yhä harvempi suomalainen pitää ilmastonmuutosta yhtä suurena uhkana kuin aikaisemmin.
Melko tai hyvin suurena uhkana ilmastonmuutosta pitää 77 prosenttia vastaajista, kun vuotta aikaisemmin tätä mieltä oli 82 prosenttia.
Huhtikuun alussa toteutetussa kyselyssä käy ilmi, että suomalaiset ovat entistä haluttomampia tinkimään liikkumisesta. Lentomatkustamistaan on valmis karsimaan 56 prosenttia vastaajista, seitsemän prosenttiyksikköä viimevuotista vähemmän. Myös joukkoliikennettä aina tilaisuuden tullen on valmis suosimaan yhä harvempi.
Kaikkein haluttomimpia suomalaiset ovat maksamaan energiasta tuntuvasti nykyistä enemmän. Suuremman energialaskun hyväksyisi vain joka neljäs vastaaja.
Kyselyssä haastateltiin hieman yli tuhatta suomalaista. Tulosten virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä.
YLE Uutiset