[näytä kuva: Linkki kuvaan (Pentti Kallinen / YLE) ]
Metsäasiantuntijat patistavat Suomea suosimaan sekametsiä nykyistä enemmän ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Nykyään suurin osa suomalaisista metsistä on mänty- tai kuusivaltaisia, joista muut puulajikkeet pyritään karsimaan pois.
Ilmastonmuutoksesta kärsivät etenkin kuuset. Jotta nykyisten metsänomistajien ei tarvitsisi tulevaisuudessa kärsiä menneisyyden virheistä, professori Risto Seppälä Metsäntutkimuslaitokselta kehottaa muuttamaan nykyisiä metsien uudistamiskäytäntöjä ja siirtymään yhä enemmän sekametsiin.
Ennusteiden mukaan Suomen metsät saattavat muuttua ilmastonmuutoksen seurauksena rajustikin kuluvan vuosisadan loppuun mennessä. Jos mitään ei tehdä, Suomen metsät tulevat kasvamaan keskimäärin 40 % nopeammin kuin nyt.
Hurjinta muutos tulee olemaan Pohjois-Suomessa, missä puut voivat tämän vuosisadan lopussa kasvaa jopa kaksinkertaista vauhtia nykyiseen verrattuna. Puiden ennustetaan leviävän myös tuntureille, joilla niitä ei tällä hetkellä vielä ole.
Muutos ei ole vain hyvästä.
- Saattaa tulla uusia tuhohyönteislajeja, vanhatkin saattavat aktivoitua. Voi tulla sieni- ja myrskytuhoja - jopa metsäpalot saattavat lisääntyä, Seppälä varoittaa.
Koska varmuutta ei ole sen enempää Suomen tulevasta ilmastosta kuin siitäkään, millainen metsä selviää uudessa ilmastossa parhaiten, olisi sekametsillä paremmat elinmahdollisuudet kuin pelkällä kuusi- tai mäntymetsällä. Kuusen ja männyn joukkoon olisi hyvä kasvattaa esimerkiksi koivua tai haapaa. Lisäksi esimerkiksi pyökin ja tammen voi Seppälän mukaan sallia levitä metsiimme, eikä niiden hoitoakaan saa unohtaa.
- Voi myös sanoa, että tällainen perinteinen metsänhoito on hyvä myös ilmastonkehityksen kannalta. Ei siis päästetä metsiä rappeutumaan, sillä rappeutuvat metsät eivät sido hiiltä, Seppälä muistuttaa.
YLE Uutiset / Reeta Salminen