Australian ilmasto on lämmennyt keskimäärin 0,7 astetta puolen vuosisadan aikana, kertoo maan ilmatieteen laitoksen ja Brittiläisen kansainyhteisön tutkimuslaitoksen (CSIRO) raportti.
Tutkimustulosten mukaan lämpenemistä on havaittu joka puolella maata. Osa Australian mantereesta on lämmennyt jopa 1,5 - 2,0 astetta.
50 vuoden tutkimusjakson aikana lämpötilaennätykset ovat rikkoutuneet vuosikymmen toisensa jälkeen. Tutkijat pitävätkin tuloksia selkeänä todisteena ilmaston muuttumisesta.
Sademäärä on pysynyt keskimäärin vakiona, mutta alueellisesti on selviä eroja. Australia on maailman kuivin manner. Nyt sen kaakkois- ja lounaisosat, eli kansoitetuimmat alueet, kuivuvat entisestään.
Merenpinta on vuodesta 1993 lähtien noussut Australian pohjois- ja länsisosassa 7 - 10 milliä vuodessa ja 1,5 - 3 milliä etelä- ja itäosissa.
Raportin julkaisutilaisuudessa Australian ilmatieteen laitoksen johtaja Greg Ayers totesi, että Hallituksenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n vaikeuksien myötä maailma janoaa korkeatasoista ilmastotiedettä. Australian ilmastotutkijat ovatkin tästä syystä erityisen ylpeä uudesta raportistaan, Ayers kehui.
Ilmastonmuutoksen odotetaan nousevan tärkeään rooliin myöhemmin tänä vuonna pidettävissä parlamenttivaleissa. Australia on maailman suurin kasvihuonekaasujen päästäjä, kun päästöt lasketaan asukasta kohden.
AFP, Reuters