[näytä kuva: Haineväkauppa Hongkongissa (Paul Hilton / EPA) ]
Ainakin kahdeksan hailajin kansainvälinen kauppa jouduttaneen kieltämään. Tärkein syy haiden häviämiselle on ihmisten halu syödä haiden evistä tehtyä ruokaa.
Haiden tilannetta arvioidaan parhaillaan käynnissä olevassa kansainvälisessä kokouksessa. Uhanalaisten eläinten ja kasvien kauppaa pohtivassa CITES-kokouksessa on edustettuna 175 maata.
Uhanalaisiksi listannee uhanalaisiksi ainakin mm. kampavasarahain (Sphyrna lewini) ja valkopilkkahain (Carcharhinus longimanus). Listaus merkitsisi, että haiden tai niistä tehtyjen tuotteiden viennille asetettaisiin rajoitteita.
Monet haikannat ovat ryöstökalastuksen takia romahtaneet, tutkimusten mukaan jopa 83 prosenttia. Kalastajat pyytävät haita eritoten niiden evien takia.
Maailman yhteenlaskettu haisaalis on arvioiden mukaan noin 73 miljoonaa yksilöä. Hainevät ovat niin arvokkaita, että kalastajat saattavat leikata evät talteen ja heittää kalan takaisin mereen. Ilman eviä hait kuolevat meressä hitaasti nälkään.
Monessa maassa haineväkeitto on arvostettu ruokalaji. Varsinkin Kiinassa haineväkeitto on perinteinen hääruokalaji. Kiinan keskiluokan vaurastuessa yhä useammalla perheellä on varaa ostaa haineviä ja tarjota niitä juhlissaan.
Yksin Hongkongiin tuodaan vuosittain 10 miljoonaa kiloa haineviä. Suurimmat tuottajamaat ovat Espanja, Singapore ja Taiwan. Kulhollinen haineväkeittoa voi maksaa ravintolassa 70 euroa ja yhden evän hinta voi olla lähes 1 000 euroa.
Myöhemmin tällä viikolla Qatarin CITES-kokouksessa keskustellaan Monacon ehdotuksesta kieltää kaikki tonnikalan (Thunnus thynnus) kauppa lajin sukupuuton estämiseksi.
AP