Rikkihappo on tärkein ilmakehän pienhiukkasten syntymiseen vaikuttava aine. Helsingin yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen tutkijat selvittivät tämän uudella hiukkaslaskurilla.
Ilmastonmuutoksen tutkimisen ja ennustamisen suurin epävarmuus liittyy tällä haavaa ilmakehän pienhiukkasiin, etenkin aerosolihiukkasten synnyn ymmärtämiseen.
Toisin kuin kasvihuonekaasuilla, ilmakehän pienhiukkasilla oletetaan olevan ilmastoa viilentävä vaikutus.
Yleisesti on tiedetty, että rikkihappomolekyylit liittyvät hiukkasten syntyyn. Rikkihapon osuutta ei ole kuitenkaan pystytty laboratoriossa osoittamaan, vaan mittaukset ovat antaneet miljoonakertaisesti liian pieniä muodostumisnopeuksia.
Helsingin yliopiston tutkijoiden johtama kansainvälinen ryhmä on tehnyt läpimurron ja todistanut, että rikkihappo on kaikkein tärkein ilmakehän uusien hiukkasten syntymiseen vaikuttava aine.
Tutkimuksessa käytettiin kahta virtauskammiota, ja syntyneet hiukkaset mitattiin Helsingin yliopistossa kehitetyllä uudella hiukkaslaskurilla. Laskuri mittaa yli kaksi kertaa pienempiä aerosolihiukkasia kuin vanhat laskurit; hiukkaset pystytään mittaamaan oitis niiden synnyttyä. Näin on voitu havaita, miten nopeasti hiukkaset rikkihapon ansiosta todella muodostuvat.
Tutkimustulokset julkaistaan perjantaina Science-lehdessä.
YLE Uutiset