Kymmenet Suomeen paperituotteita tuovat yritykset jättävät hoitamatta lakiin kuuluvan velvoitteen järjestää tuotteidensa keräys ja hyödyntäminen. Asiaa valvova Pirkanmaan ympäristökeskus yrittää saada vapaamatkustajat kuriin.
Käytännössä paperin maahantuojat voivat täyttää tämän ns. tuottajavastuunsa liittymällä keräysyhteisöön, jolla on valtakunnallinen paperinkeräysverkosto. Näitä viranomaisten hyväksymiä keräysyhteisöjä Suomessa on kaksi: Paperinkeräys Oy ja Suomen Keräystuote Oy.
Pirkanmaan ympäristökeskuksen ylitarkastaja Susanna Ollila arvelee, että monessa tapauksessa pienet maahantuojat eivät edes tiedä heille lakiin kuuluvasta jätevelvoitteesta. Eräät yritykset mahdollisesti välttelevät velvoitteesta koituvia kuluja, jotka Ollilan mukaan eivät kuitenkaan ole kohtuuttomat.
Ympäristökeskus aikoo tiedottaa asiasta loppuvuoden aikana yrityksille lähetettävillä kirjeillä. Jos kirjeet eivät tehoa, jätelaki antaa ympäristökeskukselle mahdollisuuden lähettää maksunsa laiminlyöneille yrityksille uhkasakko. Asia voidaan antaa myös poliisin tutkittavaksi.
Maksujen laiminlyönti merkitsee, että rehellisesti toimivat yritykset joutuvat maksamaan maksun välttelijöidenkin kustannukset.
Ympäristökeskus ei aio laatia jätevelvollisuuden laiminlyöjistä "mustaa listaa", mutta laiminlyönnit tulevat julkiseksi viimeistään siinä vaiheessa, jos ympäristökeskus alkaa lähettää uhkasakkoja.
Susanna Ollila muistuttaa myös, että keräysyhtiöillä on listat omista asiakkaistaan, joten kaikki voivat jo nyt tarkistaa, mitkä kaikki paperin maahantuojat ovat hoitaneet jätehuolto- ja kierrätysvelvoitteensa.
YLE Uutiset