[näytä kuva: Pienillä ja keskikokoisilla yrityksillä on vaikeuksia saada tavaraa satamalakon takia. (YLE) ]
Pienyritysten kassavirrat ovat tyrehtyneet nopeasti satamalakon aiheuttaman tavaran saannin hyytymisen seurauksena. Etenkin pienten ja keskikokoisten yritysten maksuvaikeudet ovat lisääntyneet viime aikoina nopeasti.
Satamalakko saa ilmeet vakavaksi paitsi paperi- ja metsäteollisuudessa myös yhä laajemmin teknologiateollisuuden yrityksissä. Kun tavara ei liiku, tyrehtyvät myös yritysten kassavirrat ja Teknologiateollisuus ry:ssä nähdään jo uhkana konkurssitkin.
- Vaikeimmat vaikutukset tulevat viiveellä, kun yritykset joutuvat joko sopeuttamaan toimintaansa ankarasti tai lopettamaan toimintansa - jopa konkursseja on tulossa, sanoo Teknologiateollisuuden johtaja Mika Nykänen.
Etenkin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä maksuvaikeudet ovat lisääntyneet lakon aikana selvästi. Pienillä yrityksillä ei kassoissaan puskureita kriisiaikoja varten ole.
- Tässä tilanteessa pienten yritysten vaikeudet ovat vielä moninkertaiset suuriin yrityksiin verrattuna, Nykänen sanoo.
Ongelmat etenevät myös kemianteollisuudesssa. Ensimmäisenä vitsauksena oli viennin hyytyminen, mutta nyt alalla alkaa olla jo pulaa raaka-aineistakin.
Kemianteollisuuden toimitusjohtaja Timo Leppä on huolissaan etenkin asiakassuhteista. Kemianteollisuudessa toivotaankin, etteivät alalle ominaiset pitkät ja luottamukselliset asiakassuhteet ainakaan pysyvästi katoaisi.
- Akuuttia ongelmaa konkurssien suhteen ei tällä hetkellä ole, mutta kaikki riippuu siitä miten tämä lakon ratkaisu etenee, Leppä sanoo.
Teknologiateollisuus sanoo menettävänsä noin 70 miljoonaa euroa päivässä. Ala on työllistänyt viime vuosina noin 250 000 henkilöä. Lakko vaikuttaa jo 80 prosenttiin alan yritykistä.
Lakossa olevat ahtaajat ja lakkoa tukevat tahot pitävät työnantajapuolen arvioita lakon vaikutuksista lioiteltuina.
YLE Uutiset / Tero Valtanen