Pohjoismainen lentoyhtiö SAS on saanut 20 miljoonan euron sakot yritysvakoilusta. Yhtiön omistaman norjalaisen Braathens-lentoyhtiön katsottiin käyttäneen hyväkseen kilpailijansa Norwegianin asiakastietoja.
SAS käytti tuomion mukaan hyväkseen Norwegianin varausjärjestelmästä saatuja asiakastietoja vuosina 2002-2004. Lisäksi yhtiö sai matkatoimistovirkailijalta sähköpostia, joka sisälsi yrityssalaisuuksia.
SAS joutuu sakkojen lisäksi maksamaan Norwegianin oikeudenkäyntikulut.
SAS:n mielestä kilpailijalle ei koitunut tapahtumista mitään taloudellisia menetyksiä, mutta Norwegianin mukaan asiakastietojen vuotamisesta koitui iso lasku.
SAS puolestaan toteaa, että sakot tekevän loven sen tulokseen.
YLE Uutiset