Tulli on ahtaajalakon takia siirtänyt henkilökuntaansa konttiliikenteen valvonnasta autolauttaliikenteen valvontaan. Yritysten kiireellisimmät tuonti- ja vientikuljetukset kulkevat nyt matkustajalaivojen autokansilla.
Viikon jatkunut ahtaajalakko on odotetusti siirtänyt ulkomaankuljetuksia rekka- ja autolauttaliikenteeseen. Konttiliikenne on lakon takia lähes pysähdyksissä. Puutetta on paikkailtu matkustajalautoilla ja muilla aluksilla, joiden purkamiseen ja lastaamiseen ei tarvita ahtaajia.
– Useat logistiikkayritykset ovat pyrkineet hoitamaan kiireelliset lähetykset rekkakuljetuksin autolauttojen kautta. Monet ovat tässä onnistuneetkin, sanoo Eteläisen tullipiirin johtaja Leo Nissinen.
Suurimmassa tuontisatamassa, Helsingin Vuosaaressa tullin palveluksessa on 80 henkilöä. Lakon aikanakin Vuosaaren laituriin on tullut muun muassa Saksasta rekkoja kuljettavia aluksia.
– Tullin henkilöstöä on suhteellisen vähän, ja osin he ovat siirtyneet autolauttaliikennettä valvomaan. Tarvittaessa he ovat myös Helsinki-Vantaan lentokentällä tekemässä tullityötä, Nissinen sanoo.
Nissisen mukaan lakon vaikutuksia on vähentänyt myös se, että yritykset etukäteen hoitivat tärkeimpiä kuljetuksiaan.
Kun lakko aikanaan loppuu, on ahtaajien ohella myös tullilla tavanomaista ruuhkaisemmat hetket käsillä. Osa tullimaksuista tulee siis valtiolle viivästyneenä, mutta lakon takia pilalle menneistä tuotteista ei maksuja välttämättä kanneta.
– Siihen on omat säännöksensä, ja mahdollisuus jopa jättää kokonaan pilaantunut tavaraerä hävitettäväksi tullin valvonnassa, Nissinen vahvistaa.
YLE Uutiset / Jarmo Olavi Koponen