Uusi sähköennuste hallitukselle sallisi kaksi ydinvoimalaa

julkaistu 17.3.2010 klo 06:01, päivitetty 18.3.2010 klo 13:24

[näytä kuva:  Elinkeinoministeriön uusi laskelma mahdollistaisi kaksi ydinvoimalaa (YLE) ]

Elinkeinoministeriön näkemys Suomen tulevaisuuden sähköntarpeesta horjuu. Ministeriö on päättänyt liittää valtioneuvoston ydinvoimaratkaisun perusteluaineistoihin uuden, korkeamman ennusteen sähköntarpeesta, mikä antaa tukea kahta uutta ydinvoimalaa ajaville.

Ydinvoimapäätöstä tekevä maan hallitus saa eteensä kaksi kilpailevaa sähköntarve-ennustetta: ministeriön matalamman arvion ja teollisuuden korkeamman arvion. Mikäli hallitus nojautuu ratkaisussaan korkeampaan arvioon, eduskunnalle on mahdollista esittää kahden uuden ydinvoimalan rakentamista.

Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston päällikkö Taisto Turunen kertoo YLE Uutisille, että ministeriö ei ole muuttanut marraskuista sähköntarve-ennustettaan, mutta valtioneuvoston päätöksen esittelyasiakirjoihin liitetään myös metsäteollisuuden näkemys omasta sähköntarpeestaan, joka poikkeaa ministeriön näkemyksestä.

Teollisuuden ”puumerkki” sallisi toisen uuden reaktorin

Työ- ja elinkeinoministeriö on luottanut omissa ennusteissaan valtion metsäntutkimuslaitoksen Metlan arvioihin, joissa luodaan synkeä kuva etenkin paperintuotannon tulevaisuudesta Suomessa. Ministeriö päätyikin viime marraskuussa siihen, että sähkömäärän tarve vuonna 2030 on 100 terawattituntia, joka sallisi korkeintaan yhden uuden ydinvoimalan rakentamisen.

Hallituksen asiakirjoihin liitettävä teollisuuden ”puumerkki” eli metsäteollisuuden arvio omasta sähköntarpeestaan johtaa Turusen mukaan viisi terawattituntia (1 terawattitunti = 1 miljardi kilowattituntia) korkeampaan sähkömäärään kuin mikä on ministeriön näkemys. Ero vastaa karkeasti arvioiden noin kahta kolmasosaa pienemmän kokoluokan eli tuhannen megawatin ydinvoimalan tuotannosta eli se todennäköisesti riittää perusteeksi kahta uutta reaktoria puoltavalle päätökselle.

Uusi korkeampi sähköntarvearvio liitetään asiakirjoihin ministeriön ja metsäteollisuuden edustajien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen, joissa on yritetty löytää yksimielisyyttä metsäteollisuuden tulevaisuuden tuotantomääristä ja sähkönkulutuksesta.

Osapuolilla on yhtenäinen näkemys siitä, kuinka paljon metsäteollisuus on Suomessa tähän mennessä supistunut. Eri mieltä ollaan siitä, suljetaanko tuotantolaitoksia lisää ja miten jäljellä olevat laitokset kehittyvät.

Metsäteollisuus runttaa metsäntutkimuslaitoksen arviot

Teollisuuden ja ministeriön toisistaan poikkeavat näkemykset sähköntarpeesta perustuvat erilaisiin tulkintoihin Suomen metsäteollisuuden tulevaisuudesta. Teollisuus pitää Metlan näkemystä liian synkkänä.

- Se on pahin mahdollinen skenaario, joka ei vastaa Suomen metsäteollisuuden näkemystä omasta tulevaisuudestaan, sanoo Metsäteollisuus ry:n energia- ja ympäristöjohtaja Stefan Sundman.

Sundmanin mukaan Metsäteollisuus ry perustaa oman energiaennusteensa arvioihin, jotka liitto on saanut kaikilta jäsenyrityksiltään. Mukana ovat esimerkiksi UPM:n, Stora-Enson, Metsäliitto-ryhmän, Sappin ja Myllykosken antamat tiedot omista tulevaisuudennäkymistään ja kilpailukyvystään. Metsäteollisuus ry ei kuitenkaan julkista jäsentensä yrityskohtaisia arvioita.

Jäsenyritysten arviot kertovat Sundmanin mukaan siitä, että Suomen jäljellä olevat paperi- ja kartonkikoneet ovat ”erittäin kilpailukykyisiä” useimpiin ulkomaisiin laitoksiin verrattuna. Toisin kuin Metla arvioi, metsäteollisuuden tuotanto ei Sundmanin mukaan supistu Suomessa samaa tahtia kuin kilpailevissa maissa.

- Eli niiden (suomalaisten laitosten) tarve kasvaa, kun taantuma hellittää, Sundman sanoo.

Vaihteeksi epätietoisuutta ydinvoimaratkaisun aikataulusta

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) on lupaillut hallituksen ydinvoimaratkaisun pääsiäisen jälkeen. Ministeriössä ei tiistaina kuitenkaan enää osattu arvioida, milloin ja missä kokoonpanossa hallitus tekee päätöksensä. Asia tuntui vaihteeksi olevan levällään.

Tarkoitus on, että asia valmistellaan hallitusryhmien kesken ja kannat sovitetaan siten, että periaatepäätökset olisivat esillä yhden ainoan kerran valtioneuvoston istunnossa, jossa samalla äänestetään.

Hallitukselle on jätetty periaatepäätöshakemus kolmesta ydinvoimalasta. Hakijoina ovat Teollisuuden voima, Fortum ja Fennovoima. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kaikki kolme eivät tule saamaan hallitukselta puoltoa vaan yksi hakijoista putoaa pois ennen eduskuntakäsittelyä.

YLE Uutiset / Olli Ainola

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

Säteileekö

18.3.2010 klo 10:32

Sähköä tuodaan Suomeen ja sähköä viedään Suomesta, samaan aikaan tai eriaikaankin ja eri määriä! Juuri tällä hetkellä Suomen sähkön tuotanto on n. 350 MW miinuksella eli tuontia on juuri sen verran. Kun puhutaan uusista voimaloista unohdetaan että on valitettava tosiasiassa että jo nyt käytössä olevien ydinvoimalaitosten tämän hetkinen lämpöteho olisi riittävä kattamaan tulevaisuudenkin energia tarpeita. Jos siis lauhdelämpö otettaisiin talteen eikä päästettäisi ilmastoa ja meriä lämmittämään. Sähköpuolen saanto tällöin hieman laskisi mutta oleellisinta olisi se että uraaninkäytön hyötysuhde liki tuplaantuisi!
Nykyisten ydinvoimalaitosten hyödyntämättä jätetty lauhdelämmön määrä siis riittäisi kattamaan suuren määrän kotitalouksien lämmöntarpeesta, suuremman kuin mitä nykyisin kattaa niiden tuottama sähkölämmitys!

CXC

18.3.2010 klo 09:45

Odotan mielenkiinnolla Ari T:n ihannoimaa tuulivoimala-aluetta ruotsissa - ensinnäkin toteutuuko se koskaan, paljonko se nostaa sähkön hintaa syöttötariffeineen, mikä on todellinen tuotanto. Lisäksi kiinnostaa tuotantohäirikön säätövoiman tarve ja millä se kompensoidaan. Unelmat itämerta kiertävistä tuulivoimala-alueista saavat varmasti tipan Arin silmään, mutta mitään todellisuuspohjaa unelmilla ei ole.
Puhutaan sitten energiaomavaraisuudesta, päästöistä, hinnasta, valitaanko vienti vai tuonti, tutkitaan tilastoja - ja kun ei tehdä energiapäätöksiä tunteella (esim. haluaisitko sinä että vedenpuhdistamoa rakennettaisiin tunteella ja jo olemassa olevia empiirisiä tietoja huomioimatta?) - ei voida vetää kuin yksi johtopäätös - lisää ydinvoimaa. Se vaan on fiksua.

Tuoreimmat