Vaalijärjestelmä uudistuu pienten puolueiden eduksi

julkaistu 4.3.2010 klo 13:21, päivitetty 5.3.2010 klo 09:10

[näytä kuva:  Rahaa vaaliurnalla. (YLE) ]

Hallitus on saanut valmiiksi esitykset puolue- ja vaalirahoituksen sekä vaalijärjestelmän muutoksista. Hallitus esittää, että puolueet saisivat vastaanottaa rahaa yhdeltä tukijalta enintään 30 000 euroa vuodessa.

Puolueiden olisi myös ilmoitettava kaikki yli 1 500 euron tukijansa. Valvonnan hoitaisi Valtiontalouden tarkastusvirasto.

Vaalijärjestelmän uudistuksessa, jonka on tarkoitus olla käytössä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, hallitus esittää vaalituloksen laskemista puolueiden koko maassa saamien äänimäärien mukaan. Samalla tulisi voimaan valtakunnallinen kolmen prosentin äänikynnys ja vaaliliitot kiellettäisiin.

Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) mukaan uudistus turvaa vihdoin kansalaisten demokraattiset oikeudet. Puolueiden edustajamäärän laskeminen koko maan vaalituloksen pohjalta olisi viime eduskuntavaaleissa vienyt sekä keskustalta että kokoomukselta neljä paikkaa ja SDP:ltä yhden.

SDP vastustaa uudistusta ja olisi halunnut yhdistää pienimpiä vaalipiirejä. Brax ei usko uudistuksen kaatuvan demarivastarintaan. Muiden puolueiden puheenjohtajat tukevat esitystä, ministeri sanoo. Uuden vaalijärjestelmän läpimenoon tarvitaan seuraavassa eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistö.

Hallitus esittää myös eduskuntavaalien vaalipäivän siirtämistä huhtikuun lopulle. Vaalipäivän siirto on tarkoitus toteuttaa jo ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Presidentinvaali toimitettaisiin tammikuun neljäntenä sunnuntaina, joka on viikkoa myöhemmin kuin nykyisin.

YLE Uutiset

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

Kaikille maailmanparantajille

5.3.2010 klo 08:38

Olen koko ikäni (60v) äänestänyt kokoomusta, nyt äänestän perussuomalaisia. En maahanmuuttoasioiden vuoksi vaan siksi, että en luota enää missään asiassa kokoomukseen, sossuihin, kepuun, vihreisiin tai kommunisteihin. Nämä puolueet ovat ajaneet tämän maan perikatoon - hyvästi.

Hyvät ihmiset, älkää menkö vanhojen puolueiden vedätykseen "maahanmuuttokriittisyydestä". Vanhat puolueet ovat korttinsa näyttäneet tällä hallituskaudella.

hyvän elämän puolesta

5.3.2010 klo 02:21

Milloin eduskunta oikeasti keskustelee ja päättää, miten enemmistö hoitaa kaikkien parasta tässä ihanassa maassa? Milloin sydän ja rakkaus on päätösten todellinen vaikuttaja ja lopputulos hyvä elämä kaikille?

Tuoreimmat