Vakuutusyhtiöt toipuivat viime vuonna

julkaistu 17.3.2010 klo 13:11

Finanssialan keskusliiton mukaan vakuutusyhtiöiden tulokset palasivat viime vuonna normaalivuosien tasolle. Vakavaraisuuskin ylsi lähes taantumaa edeltäviin lukemiin, ja osakkeiden kallistuminen lisäsi sijoitustuottoja selvästi.

Finanssialan keskusliiton mukaan vakuutusyhtiöiden liikevoitot toipuivat viime vuonna edellisvuosien tappioista.

Sijoitusten arvonnousu tuntui erityisesti työeläkeyhtiöissä, joiden tuotot nousivat yli 10 prosenttia.

Viime vuonna vakuutusyhtiödien yhteenlaskettu maksutulo on 16,5 miljardia euroa. Eniten kasvua oli henkivakuutusyhtiöissä, joiden maksutulo nousi noin 17 prosenttia.

FK:n mukaan kotitaloudet vakuuttivat itseään ja omaisuuttaan myös taantuman aikana, mutta yrityksissä vakuuttaminen väheni. Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen maksutulo jäi noin kuusi prosenttia edellisvuotta pienemmäksi.

Toisaalta taantuma hidasti talouden toimeliaisuutta ja yrityksissä sattui aiempaa vähemmän vahinkoja. FK:n mukaan vahingoista maksettujen korvausten määrä väheni niin paljon, että vakuutusyhtiöiden kannattavuus parani.

YLE Uutiset

Tuoreimmat