Valtaosa paperintuotannosta seisoo

julkaistu 15.3.2010 klo 13:36, päivitetty 16.3.2010 klo 08:40

[näytä kuva:  Paperirullia tehtaalla. (YLE) ]

Yli puolet eli 59 prosenttia Suomen paperinvalmistuskapasiteetista on jouduttu pysäyttämään AKT:n satamalakon vuoksi. Metsäteollisus ry:n mukaan työt ovat toistaiseksi loppuneet yli 3 700:lta metsäteollisuuden työntekijältä.

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen pelkää lakkotilanteen halvaannuttavan pian koko metsäteollisuuden Suomessa. Jaatinen vaatii toimia.

- Yleisen yhteiskuntavastuun nimissä AKT:n on aktiivisesti etsittävä keinoja aloittamansa lakon päättämiseksi nopeasti.

Metsäteollisuus on jo pitkään varoittanut, että tehtaat menettävät tilauksia lakon vuoksi. Myös suomalaisyritysten maineen tavarantoimittajina pelätään kärsivän.

Metsäteollisuus arvioi, että lakon kerrannaisvaikutukset ulottuvat koko puunjalostusketjuun ja verkottuneeseen talouteen. Lakko aiheuttaa menetetyn tuotannon lisäksi myös muita lisäkustannuksia tehtaille.

Suomessa on kaikkiaan 50 sellu-, paperi- ja kartonkitehdasta sekä 170 teollisen mittakaavan sahaa. Levytehtaita on 15.

YLE Uutiset

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

FXD

16.3.2010 klo 05:07

Täys tuki AKT:lle!
Tästä alkaa muutosten aika, parempaan!!

Muutosturva

15.3.2010 klo 22:59

Kumma että vaikka tässä lakkoselkauksessa on kaksi
osapuolta, vahvempi työnantaja ja heikompi AKT, lähes
kaikki haukut ja vastuu vyöryy työntekijöille. Työnantajilla
on yhtä suuri mahtu tulla vastaan. Monien kommenttien
lähtökohtana on silkka kateus, jos joku saa parempaa palkkaa.
Suomalainen kateilee oikeudenmukaisesti hankittua palkkaa.
Harva kateilee työnantajia, joiden tuloja ei voi edes verrata palk-
kaan. Moni ei tajua, että kaikilla aloilla ei voida maksaa samaa
palkkaa. Näillä aloilla kannattavuus ja tuottavuus on korkeampi
kuten paperiteollisuudessa. Ei kapitalisti koskaan maksa palkkoja
yli voittojen.

Tutustukaa netissä muutosturvaan, ei se ole kummoinen kust.era,
jos sitä ei laajemmin viljele. Monissa muissa Euroopan maissa
muutosturva on parempi. Työnantajat haluavat toimia jarruna ja
näyttää mahtia eli he aiheuttavat itse näitä seisokkeja. Useat kom-
mentoijat esittävät lopputilejä ja miehiä Virosta tai Venäjältä, jopa
saunan taakse vientiä. Päästäkää liiat höyryt päästä, kyllä tämä
neuvottelemalla onnistuu ei tässä raakoja neuvoja tarvita.

Tuoreimmat