Lisäydinvoiman rakentamista valmistelevat elinkeinoministeriön virkamiehet pitävät lupaprosessin tavoitteeksi asetettua aikataulua tiukkana. Pääministeri Matti Vanhanen on uumoillut mahdollisia lisäydinvoimaa koskevia päätöksiä jo ennen eduskunnan kesälomien alkamista.
Virkamieskunnassa aikataulua pidetään haastavana, koska käsiteltävänä on mahdollisesti viisi periaatepäätöstä samanaikaisesti. Kolme periaatepäätöksistä koskee uusia ydinreaktoreita ja kaksi ydinjätteen loppusijoitusta. Viimeksi kun vuonna 2002 päätettiin viidennestä ydinvoimalasta, periaatepäätös tehtiin tammikuussa ja eduskunta äänesti toukokuun loppupuolella. Käsittelyssä oli vuonna 2002 vain yhden hankeen periaatepäätös.
Virkamiehet eivät esiinny YLE Uutisten haastatteluissa nimillään, koska periaatepäätöksen valmistelua johtava elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (Kesk.) on määrännyt ministeriöön "radiohiljaisuuden" Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että ydinvoimapäätöksen valmistelusta saa julkisuuteen lausua vain ministeri itse.
YLE Uutiset