Wallin odottaa yhä tukea Thorsille

julkaistu 16.3.2010 klo 15:43, päivitetty 16.3.2010 klo 20:22

RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin on pettynyt vaisuiksi jääneisiin tuenilmaisuihin maahanmuuttoministeri Astrid Thorsille.

Wallin sanoo edelleen odottavansa tuenilmaisuja muiden puolueiden puheenjohtajilta.

- Olisin toivonut, että puheenjohtajakollegat osoittavat selkeämmin tukea kollegalle, jonka henkeä uhataan. Ehkä positiivisesti sanottuna voisi kuitenkin sanoa näin päin, että niin kauan kuin kukaan ei ole ottanut etäisyyttä ministeri Thorsin linjasta, koko hallitus on hänen takanaan, Wallin totesi.

Wallin vaati kaksi viikkoa sitten puoluejohtajia tuomitsemaan maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia kohtaan Facebookissa esiteyt rasistiset tappouhkaukset. Tukensa Thorsille ovat ilmeisseet ainakin pääministeri Matti Vanhanen (kesk.), vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ja kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen.

Myös valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) kommentoi asiaa tiistaina.

- Jokainen tuomitsee tietenkin väkivallanteot. Se on päivänselvää. Tiedän sen omasta kokemuksestani, miltä tuntuu olla tilanteessa, jossa mielipiteidensä vuoksi joutuu uhatuksi. Ministeri Thors on tehnyt erinomaista työtä. Jostakin asioista olemme samaa mieltä, joistakin eri mieltä, Katainen sanoo.

Thorsin uhkailusta on käyty keskustelua hallituksen piirissä. Työministeri Anni Sinnemäen (vihr.) mielestä selväksi on käynyt RKP:n Wallinillekin, ettei vihreiden mielestä väkivallalla uhkailu kuulu poliittiseen kulttuuriin.

Hallituksessa keskustelu maahanmuuttolinjauksista jatkuu.

- Haluaisin mielelläni selvittää sen, onko Suomella perheen yhdistämiseen liittyviä joitakin sellaisia vetovoimatekijöitä, jotka ovat parempia kuin vaikkapa Ruotsissa tai muualla Euroopassa, jotka sitten johtavat siihen, että meillä tulijoiden määrä kasvaa enemmän, kuin mitä hätää kärsivien määrä on. Se ei ole tarkoituksenmukaista, Katainen sanoo.

Eduskunta käsittelee parhaillaan esimerkiksi tiukennuksia turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämisiin.

YLE Uutiset

Tuoreimmat