Miehen kromosomissa voi piillä sydäntautiriski

Monet eurooppalaismiehet saattavat kantaa y-kromosomissaan riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, paljastaa kansainvälinen tutkimusraportti. Tämä y-kromosomin muoto nostaa sairastumisvaaraa riippumatta perinteisistä sydänriskitekijöistä.

Tutkimus: Liikunta voi hidastaa solujen ikääntymistä

Liikunta saattaa yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan pidentää solujen elinikää ja siten mahdollisesti auttaa välttymään monilta sairauksilta. Havainto on mielenkiintoinen, sillä se saattaa osin selittää miksi liikunta on terveellistä.

Opiskelijoiden kehittämästä voimaruuasta puhtia vanhusten arkeen

Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat kehittäneet mauttomille einesruuille herkullisia vaihtoehtoja. Kolmen eri koulutusalan opiskelijoiden kehittämää Voimaruokaa myydäänkin aisteille. Ruuan pitää olla paitsi maistuvaa niin myös herkullisen näköistä ja helposti pakattua. Voimaruuassa pitää olla myös ravintosisällöt kohdallaan ajattellen nimenomaan vanhus- ja vammaisväestöä.