Tampereen teknillisessä yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että neurokuvantamismenetelmällä eli monikanavaisella aivosähkökäyrän mittauksella (EEG) pystyttiin havaitsemaan kehittymässä oleva alzheimer.
Hermoston rappeutumiseen liittyvä aivojen järjestelmätasoisen kytkeytyneisyyden tutkimus on vielä ollut vähäistä teknisten vaikeuksien takia.
Nopeita muutoksia
Dementiapotilaiden kognitiivinen suorituskyky vaihtelee voimakkaasti jopa yhden päivän aikana. Hoitaja voi kuvailla potilasta: "järjetön, sekaisin, höpisee käsittämättömästi", kun taas toisinaan luonnehdinta kuuluu: "melkein kuin oma itsensä"
- Näitä nopeita palautuvia muutoksia aivotoiminnoissa voi tuskin selittää etenevällä hermosolukadolla. Sen sijaan ne todennäköisesti heijastavat hermoverkkotasoisia monimutkaisia muutoksia, kertoo diplomi-insinööri Germán Gómez-Herrero Tampereen teknillisen yliopiston tiedotteessa.
Hän toteaa, että erikoistuneiden aivojärjestelmien toiminnallinen yhteenliittymä tukee monia tärkeitä kognitiivisia prosesseja.
Varhaiset oireet
Uudessa menetelmässä käytetään kehittynyttä signaalinkäsittelyä. Se vaatii vain halvimman ja laajimmin saatavilla olevan toiminnallisen neurokuvantamismenetelmän: monikanavaisen aivosähkökäyrän mittauksen (EEG).
Menetelmällä pystyttiin luotettavasti havaitsemaan kytkeytyneisyyseroja terveiden ikääntyneiden ja niiden ikääntyneiden välillä, joilla oli lieviä kognitiivisia puutteita - mikä on alzheimerintaudin esi-kliininen vaihe.
Saadut tulokset tukevat sitä hypoteesia, että hermoston rappeumaan liittyvät mekanismit ovat aktiivisia vuosia ennen kuin henkilöllä diagnosoidaan dementia. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia taudin varhaiselle tunnistamiselle.
Lääkekehityksen avuksi
Gómez-Herreron kehittämä uusi aivosähkökäyrän analyysityökalu voi auttaa seuraamaan uusien lääkkeiden vaikutusta keskushermoston varhaisvaiheen rappeutumisen hidastamisessa. Tämä auttaisi eteenpäin uusien lääkkeiden kehitystä.
Diplomi-insinööri Germán Gómez-Herreron väitöskirja kuuluu signaalinkäsittelyn alaan Tampereen teknillisen yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnassa.
YLE Uutiset