Luova talous tarvitsee vapautta ja kapinaa

julkaistu 2.3.2010 klo 19:37, päivitetty 3.3.2010 klo 08:53

[näytä kuva:  Linkki kuvaan (YLE Uutiset Grafiikka) ]

Suomalaiset loistoristelijät olivat jo askel uuteen luovaan talouteen. Laivoja, jotka tarjosivat elämyksiä. Italian Fiatin pelasti konkurssilta ajatusten kääntäminen teollisuustaloudesta luovaan talouteen. Autoihin palutettiin paitsi design myös ilo ja hauskuus. Turussa tutkitaan nyt miten kannustaa suomalaisia enemmän uuden luomiseen.

-Suomi on suljettujen järjestelmien maa. Se rajoittaa vapautta ja siten ajattelua. Esimerkiksi Turussa on kaupungin kattava langaton verkko, mutta se suljettu. Suomessa hienot tietojärjestelmät on lukittu monien palomuurien taakse, luettelee professori Alf Rehn Åbo Akademista.

Hänen johdollaan on käynnistynyt tutkimusprojekti nimeltään Creatin´ selvittämään millaisin keinoin syntyisi kannustavia olosuhteita luovan talouden vauhdittamiseksi.

Konttori- vai harjoitustiloja?

Tähän asti on pidetty tärkeänä hyvien konttoritilojen löytymistä, mutta luovassa taloudessa pitäisi olla tarjolla myös harjoitustiloja kaupunkilaisten kuoroille, tai edullista studioaikaa punkbändille. Designerille taas pitäisi olla tarjolla työ- ja kauppatilaa, pohtii Rehn.

Professori Rehnin toinen kotikaupunki on Kööpenhamina, jonka kuuluisa Christianian alue, kaikesta maineestaan huolimatta, on ollut hänen mukaansa varsinainen luovuuden laboratorio. - Siellä on paikka koisia, lainattavissa olevia työpajoja, ja jaloissa pyörii uteliaita turisteja ostoksilla. Olisi luotava tällaisia kasvualustoja, eräänlaisia perustukia,pohtii Rehn.

Käyty keskustelu tylsää

Rehn arvostelee myös nykyistä apurahajärjestelmää. Hänen mukaansa tukien olisi tultava alhaalta ylöspäin eikä päinvastoin.

-Keskustelu luovista talouksista on ollut Suomessa aika ikävää ja tylsää. Oikea luovuus ei synny siitä, että koulutetaan hyviä apurahahakemusten kirjoittajia. Eikä siitäkään, että rakennetaan isoa konserttitaloa, vaan siitä että tehtäisiin monta pientä konserttitilaa.

Luova kaupunki ei ole kaupunki, jossa vain luodaan. Se on kaupunki, missä luominen on tehty mielekkääksi. Kaupunki, joka tarjoaa esimerkiksi hyviä kahviloita, miettii Rehn.

Suomessa hyvä underground

Rehnin mukaan Suomessa on erittäin hyvä underground. Niin elokuvissa, musiikissa kuin sarjakuvissakin. Nämä pitäisi hänen mukaansa myös huomioida, kun annetaan luovalle taloudelle rahaa. Usein undergroundprojektit ovat hyvin orgaanisia ja lyhytkestoisia, eivätkä taivu kankeisiin apurahajärjestelmiin.

On jo täällä

Palvelutaloudesta siirrytään maailmanlaajuisesti luovaan talouteen, joka Rehnin mukaan on jo iskostunut vanhaan talouteen.

- Veikkaan, että 10 vuoden kuluttua eroa ei enää edes nähdä. Kaikki talous muuttuu luovaksi taloudeksi. Designin,estetiikan,kulttuurin ja kokemuksen tärkeys on siirrettävä kaikkeen toimintaan. Sitä ei nähdä tukena vain pienelle hippiporukalle, vaan tukena koko taloudelle.

Rehn myös muistuttaa, että tiede ilman taidetta ja kulttuuria ei voi olla kovin merkittävää.Tiede tarvitsee taidetta.

YLE Uutiset/Arto Nurmi

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

Porkkana

3.3.2010 klo 03:50

- Veikkaan, että 10 vuoden kuluttua eroa ei enää edes nähdä. Kaikki talous muuttuu luovaksi taloudeksi. Designin,estetiikan,kulttuurin ja kokemuksen tärkeys on siirrettävä kaikkeen toimintaan. Sitä ei nähdä tukena vain pienelle hippiporukalle, vaan tukena koko taloudelle.

Väärin. 10 vuoden kuluttua huomattavasti harvemmilla on varaa degniin ja estetiikkaan. Palkat ovat pienempiä ja valtion talous kuralla ja velkataakka painaa rajusti. Luovat talous kuihtuu investointien puutteeseen, kun jopa perus infran pyörittäminen käy raskaaksi.
Luovan talouden ongelma on se mikä tässäkin esitetään. se tuottaa korkealuokkaisia luksuspalveluja joita kukaan ei tarvitse, jos on pulaa leivästä. Kun tuotanto on siirtynyt pois länsimaista entistä harvemmilla on varaa kuluttaa luovan talouden tarjoamia palveluja. Kun pulaa on kaikesta ei heltiä investointeja jne.
Ainut keino, jolla voi kehityksen pysäyttää on tehdä tuotanto kannattavaksi EU:n alueella ympäristötullien suojassa. EUssa tehtaillaan tiukempia ympäristölakeja joiden seurauksena tuotanto siirtyy kiihtyvää vauhtia maihin joissa niistä vähät välitetään. Kustannukset jäävät kuluttajien maksettavaksi.

Enni Tuomisalo

3.3.2010 klo 00:13

Kiitos tästä! On hienoa huomata, että ymmärrystä ja halua muutokseen löytyy myös poliittiselta puolelta.

Olemme järjestämässä Suomessa toista kertaa Uneton48 -lyhytelokuvakilpailua / festaria, joka on nimenomaan aktiivinen ruohonjuuritason juttu, tavoittaa tuhansia tekijöitä ympäri maata. Huomasimme nopeasti, ettei apuraha järjestelmä taivu tämäntyyppisen toiminnan tukemiseen, vaikka meistä ensiluokkaisia hakemustenkirjoittajia onkin kouliintumassa.

Apurahajärjestelmä ei ainoastaan torju orgaanisempaa luovaa toimintaa, vaan myös passivoi koko kulttuurialaa. Tuella järjestettävät tapahtumat myyvät yrityksille mainostilaa ja -aikaa reippaasti alle sen markkina-arvon. Yritykset oppivat, että näkyvyys kulttuuritapahtumien yhteydessä on halpaa kuin lakritsi. Näin kulttuurituen ulkopuolelta ponnistavat tapahtumat eivät voi rahoittaa toimintaansa kovin helposti yritysten tuella.

Onneksi luovuudella, positiivisella asenteella ja sinnikkyydellä pääsee pitkälle ja Uneton48 toteutuu tänä vuonna, tuli apurahaa tai ei.

Toivon rohkeutta kaikille tukijärjestelmän lannistamille! Verkostoitukaa, ideoikaa, etsikää uusia toimintatapoja, ottakaa yhteyttä yrityksiin... Älkää antako järjestelmän passivoida itseänne älkääkä katkeroituko. Oikeutettukaan vääryydentunne ei auta, mutta asiat saattavat muuttua kun tarpeeksi moni toimii yhdessä.

Tuoreimmat