TAUSTA: Mitä Afganistanin rauhoittamiseksi voi tehdä?

julkaistu 31.3.2009 klo 16:33

Yli 70 maan edustajat ovat kokoontuneet Hollannin Haagiin pohtimaan keinoja Afganistanin vakauttamiseksi. Millainen maan turvallisuustilanne tällä hetkellä on? Mitä kansainvälinen yhteisö voi tehdä? Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak vastaa YLE Radio 1:n Ykkösaamun esittämiin kysymyksiin.

Kuinka merkittävää tilaisuus Haagin Afganistan-kokous on?

- Kaikkien toimijoiden saaminen yhteen paikkaan nopealla aikataululla on suuri saavutus. Usein tällaisia kokouksia valmistellaan kuukausia, joskus jopa vuosia. Tämä kertoo siitä, että Yhdysvaltain ja länsimaiden lisäksi myös moni muu maa ja organisaatio näkee Afganistanin ja Pakistanin tulevaisuuden hyvin keskeisenä.

Afganistanin hallituksen arvion mukaan maassa on kaikkiaan 10 000 - 15 000 Taliban-liikkeen taistelijaa, jotka käyvät sotaa hallitusta vastaan 17:ssä maan 34:stä maakunnasta. Millainen turvallisuustilanne on tällä hetkellä tavallisen afganistanilaisen näkökulmasta?

- Se riippuu hyvin paljon siitä, mitä aluetta kulloinkin tarkastelee. Joillain alueilla esimerkiksi lapset käyvät koulua ja on rauhallista, toisaalla koulunkäynti ei tule kuuloonkaan. Pahin tilanne on eteläisessä ja itäisessä Afganistanissa. Siellä asian voivat olla niin, että päivisin Naton joukot tulevan kylään kyselemään kysymyksiä, joihin vastaavia Taliban-joukot sitten vainoavat iltaisin. Länsimaisten sotilaiden kanssa puhuvien lapset tai vanhemmat saatetaan viedä pois kiristykseksi, tai heidät voidaan suoraan surmata. Tällaisessa tilanteessa voi olla hyvin vaikea ryhtyä rakentamaan yhteiskuntaa, jos ei edes kylän sisällä turvallisesti kommunikoida muiden kanssa.

Yhdysvallat pyrkii vahvistamaan Afganistanin omia turvallisuusjoukkoja. Presidentti Barack Obama julkisti viime viikolla uuden Afganistan-strategian ja ilmoitti lähettävänsä maahan 4 000 amerikkalaista "turvallisuusneuvonantajaa" avustamaan afgaanisotilaiden kouluttamisessa. Kuinka merkittävästä asiasta on kyse?

- Tämä on iso projekti ja voi vain toivoa, että se olisi aloitettu aikaisemmin. Afganistanissahan on esimerkiksi suomalaisia kouluttamassa afgaanisotilaita, mutta niitä ei koskaan ole ollut tarpeeksi. Jos Afganistanille halutaan toimivat asevoimat ja toimiva poliisi, jonkun pitää olla niitä avustamassa ja kouluttamassa. Tietenkin heillä on paikallista tuntemusta, mutta on tiettyjä asioita, joissa esimerkiksi suomalaisilla poliiseilla on hyvin paljon annettavaa.

Afganistanissa on määrä pitää presidentinvaalit elokuussa. Miten maan nykyinen johto on hoitanut tehtävänsä?

- Ensimmäinen sana, joka Afganistanin nykyhallinnosta tulee mieleen, on korruptio. Korruptiotahan on hyvin monessa maassa, mutta Afganistanissa se yhdistyy huumekauppaan ja sillä on siten laajalle ulottuvia vaikutuksia. Vaalit ovat ratkaisevat, koska tällä hetkellä Afganistanin keskushallinnon nauttima tuki kansalaisten silmissä on laskemassa. Toivottavasti vaalit nostavat esiin johtajan, jonka afganistanilaiset voivat kokea edustavan itseään.

Mitä kansainvälinen yhteisö voi tehdä maan vakauttamiseksi?

- Ehkä yksi asia on muistaa, että Afganistanin rakentaminen on loppujen lopuksi afganistanilaisten itsensä - ja rajaseudulla myös pakistanilaisten - tehtävä. Länsimaalaiset voivat olla siellä neuvonantajina tukemassa. Jossakin vaiheessa esimerkiksi yksittäisen neuvonantajan on kyettävä antamaan vastuu paikallisille, vaikka he eivät toimisikaan aivan niin kuin itse tekisi. Muuten olemme siellä vielä monen vuosikymmenen kuluttua.

YLE Uutiset

Tuoreimmat