Italiassa koolla olevat G8-maiden ulkoministerit tuomitseva Iranin vaalien jälkeiset väkivaltaisuudet, joissa 17 ihmisen kerrotaan saaneen surmansa.
G8-ryhmän ministerit vaativat perjantaina Iranilta takuut, että 12. kesäkuuta pidettyjen presidentinvaalien tulos heijastaa iranilaisten tahtoa. Maat myös kehottavat Irania kunnioittamaan ihmisoikeuksia, kuten ilmaisunvapautta.
G8-ryhmän julkilausuman sananvalinnat jäivät odotetun varovaisiksi, sillä maat yrittävät estää Irania eristäytymästä lännestä entisestään. G8-maita ja ennen kaikkea Yhdysvaltoja huolettaa Iranin ydinohjelma.
Julkilausumassaan G8-ryhmä toteaa, että Iranilla on oikeus ydinohjelmaansa, mutta Iranin tulee muistaa vastuunsa käyttää ohjelmaansa ainoastaan rauhanomaisiin tarkoituksiin.
Ranska ja Italia olisivat halunneet G-ryhmän olevan lausumassaan tiukkasanaisempi, mutta Venäjä ei katso tarpeelliseksi puuttua Iranin sisäpolitiikkaan. Venäjä sanoo kunnioittavansa Iranin vaalitulosta ja presidentti Mahmud Ahmadinejadin uudelleenvalintaa.
G8-ryhmä tuomitsee Pohjois-Korean ydinkokeen
Italian Triestenissä koolla olevat G8-maat tuomitsevat julkilausumassaan myös Pohjois-Korean toukokuun lopulla tekemän ydinkokeen sekä huhtikuisen ohjuskokeen.
G8-ryhmän mukaan Pohjois-Korean tulee noudattaa YK:n turvallisuusneuvoston yksimielistä päätöslauselmaa ja luopua kaikista ydinaseistaan, ydinohjelmastaan sekä keskimatkan ja mannerten välisistä ohjuksistaan.
G8-ryhmään kuuluvat Yhdysvallat, Venäjä, Britannia, Ranska, Saksa, Italia, Japani ja Kanada. Maiden kolmipäiväinen kokous Triestenissä päättyy huomenna lauantaina.
Reuters, AP