Iran vahvisti Ahmadinejadin vaalivoiton

julkaistu 29.6.2009 klo 08:56, päivitetty 29.6.2009 klo 21:52

Iranin korkein lakiasäätävä elin, Valvojien neuvosto, on vahvistanut Iranin kiisteltyjen presidentinvaalien tuloksen. Neuvosto antoi päätöksensä sen jälkeen, kun Iranissa laskettiin osa vaalilipuista uudelleen.

Iranin valtiollisen TV:n mukaan Valvojien neuvoston sihteeri on toimittanut sisäministerille kirjeen, jossa neuvoston lopullinen päätös kerrottiin. Kirjeessä neuvosto julistaa hyväksyvänsä presidentinvaalien tuloksen oikeaksi. Vaatimukset uusien vaalien järjestämisestä ja epäilyt vaalivilpistä neuvosto torjuu.

Äänten uudelleenlaskennassa 10 prosenttia vaalilipuista laskettiin uudelleen.

Brittilähetystön työntekijöitä vapaaksi

Maanantaina Iran ilmoitti vapauttaneensa osan pidättämistään Britannian lähetystön työntekijöistä.

Iran pidätti sunnuntaina yhdeksän Britannian suurlähetystön paikallista työntekijää Teheranissa. Iranin ulkoministeriön mukaan viisi pidätetyistä on päästetty vapaiksi. Maiden ulkoministerit David Miliband ja Manouchehr Mottaki keskustelivat puhelimessa ennen vapautuksia.

Iranin mukaan pidätetyt ovat ottaneet osaa vaalienjälkeisiin mielenosoituksiin ja yhteenottoihin opposition kannattajien ja turvallisuusjoukkojen välillä.

Iran on toistuvasti syyttänyt Britanniaa sekä muita länsivaltoja väkivaltaisiksi äityneiden mielenilmausten lietsomisesta Teheranissa. Iran on muun muassa karkottanut Britannian yleisradioyhtiö BBC:n toimittajan maasta sekä pidättänyt brittiläis-kreikkalaisen toimittajan. Britannia on kiistänyt Iranin syytökset.

AP, Reuters

Tuoreimmat