Iranin brittilähetystössä pidätyksiä

julkaistu 28.6.2009 klo 11:51, päivitetty 28.6.2009 klo 21:08

Iranissa on pidätetty kahdeksan Britannian lähetystön paikallista työntekijää. Heitä syytetään osallisuudesta vaalien jälkeisiin levottomuuksiin.

Pidätyksistä kertoo iranilainen uutistoimisto Fars.

Iran on toistuvasti syyttänyt Britanniaa sekä muita länsivaltoja väkivaltaisiksi äityneiden mielenilmausten lietsomisesta Teheranissa.

Iran on muun muassa karkottanut Britannian yleisradioyhtiö BBC:n toimittajan maasta sekä pidättänyt brittiläis-kreikkalaisen toimittajan.

Britannia on kiistänyt Iranin syytökset. Viime viikolla Britannia ilmoitti häätävänsä kaksi Iranin lähettilästä vastineeksi sille, että Iran oli määrännyt kaksi brittilähettiläistä poistumaan maasta.

Mielenosoitukset alkoivat kaksi viikkoa sitten, kun presidentti Mahmoud Ahmadinejad voitti Iranin presidentinvaalit. Vastaehdokas Mir Hossein Mousavin kannattajat syyttävät vaaleja epärehellisiksi. Mellakoissa on kuollut kymmeniä ihmisiä.

Britannia huolissaan pidätyksistä

Britannia sanoo olevansa hyvin huolestunut lähetystönsä työntekijöiden kohtelusta Iranissa.

Ulkoministeri David Miliband vaati sunnuntaina Korfun epävirallisessa Etyj-kokouksessa, että suurlähetystötyöntekijät vapautetaan pikaisesti.

Milibandin mukaan Britannian hallitus seuraa Teheranin tapahtumia nyt hyvin tarkkaan.

AFP, Reuters, YLE Uutiset

Tuoreimmat