Iranissa Mousavin tiedottajaa kiellettiin poistumasta maasta

julkaistu 27.6.2009 klo 14:01, päivitetty 28.6.2009 klo 09:38

Iran on kieltänyt oppositiojohtaja Mir Hossain Mousavin läheistä liittolaista poistumasta maasta, kertoo maan uutistoimisto IRNA. Maastapoistumiskielto koskee Mousavin tiedottajaa Abolfazl Fatehia.

Fatehin mukaan viranomaiset ovat ilmoittaneet kiellon syyksi hänen roolinsa vaalien jälkeisissä väkivaltaisuuksissa. Fateh, joka opiskelee tohtorintutkintoaan Britanniassa, totesi uutistoimistolle uhmakkaana, etteivät painostuskeinot muuta hänen poliittisia kantojaan.

Kahden viikon takaisten presidentinvaalien jälkeisissä väkivaltaisuuksissa on maan tiedotusvälineiden mukaan kuollut 20 ihmistä. Mielenosoituksista aiheutuneista verenvuodatuksista viranomaiset syyttävät oppositiojohtaja Mousavia, joka puolestaan vierittää syyn maan hallitukselle.

Mielensoittajille vaaditaan opetusta

Poliisi on pyrkinyt estämään väenkokousten järjestämiset pääkaupungin Teheranin kaduilla pidättämällä ja uhkaamalla ihmisiä. Pienempiä tilaisuuksia poliisi on hajottanut myös käyttämällä kyynelkaasua ja pamputtamalla ihmisiä. Tänään lauantaina Teheranin kaduilla kerrotaan olevan rauhallista.

Uutistoimisto Reutersin mukaan satojen pidätettyjen protestoijien tapausten käsittelemiseksi on perustettu omia erityisiä tuomioistuimia. Korkea-arvoinen kovan linjan iranilaispappi Ahmad Khatami on vaatinut päävastuullisille mielenosoittajille tuntuvaa opetusta. Reutersin mukaan eräs kovanlinjan iranilaispappi on myös vaatinut päävastuullisten teloitusta.

Uudistusmielinen Mousavi on vaatinut kesäkuun 12. päivän presidentinvaalien tuloksen kumoamista. Iranin ylimmän lainsäädännöllisen elimen, Valvojien neuvoston mukaan presidentinvaalit olivat maan historian terveimmät ja puhtaimmat.

Valvojien neuvostolla ei ole aikomustakaan uusia vaaleja, mutta se sanoo, että 10 prosenttia äänistä aiotaan kuitenkin laskea uudestaan.

Ahmadinejad paheksui taas Obamaa

Vaaleissa uudelleenvalittu presidentti Mahmoud Ahmadinejad paheksui lauantaina toistamiseen Yhdysvaltain presidenttiä Barack Obamaa. Ahmadinejad toisti näkemyksensä, että uudistuksesta puhuva Obama seuraa edeltäjänsä Bushin polkua, kun hän puuttuu Iranin asiohin.

Obama ilmoitti perjantaina, ettei aio ottaa Ahmadinejadin vaatimuksia anteeksipyynnöstä vakavasti. Sen sijaan hän ilmoitti tukensa Iranin oppositiolle ja sanoi ihailevansa vaalitulosta vastustavien iranilaisten rohkeutta pöyristyttävän väkivallan edessä.

Reuters, YLE Uutiset

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

Tommi Korhonen

27.6.2009 klo 19:15

No. Tällä kertaa Yhdysvaltojen presidentti ei ole se hullumpi. Kyllä Obama on tässä kuitenkin järjen ääntä edustanut. Ei Yhdysvalloilla ole varaa lähteä uudelle ristiretkelle, eikä tällä hetkellä sisäpoliittista syytäkään kuten silloin kuin Bushit yrittivät siirtää huomiota pois omista ongelmistaan (ja hallita öljyä).

Ei Irakilaisten toiminta sekään nyt ihan valoa kestä vaikka vaalien tulos olisikin laskettu oikein.

...

27.6.2009 klo 17:57

Joo eiköhän se tässä tule, lisää demokratian levittämistä...

Tuoreimmat