[näytä kuva: LHC-hiukkaskiihdytin Cernissä Sveitsissä (Cern) ]
Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksen CERNin suuri protonikiihdytin on tehnyt alan uuden maailmanennätyksen. Kiihdytin nosti kahden protonisuihkun energian korkeammalle kuin koskaan ennen.
Jo viikko sitten 23. marraskuuta havaittiin ensimmäiset protonien väliset törmäykset, kertoo Helsingin yliopiston ja Fysiikan tutkimuslaitoksen hiukkasfysiikan professori Paula Eerola.
- Nyt tehdyssä ennätyksessä protonisuihkut kiihdytettiin yli kaksinkertaiseen energiaan viimeviikkoisesta. Protonien törmäyksiä ei ollut, mutta suihkut saadaan törmäämään vielä tällä viikolla, Eerola vakuuttaa.
Ennätyskiihdytys on osa CERNin fyysikoiden suunnitelmaa, jolla protonien energia voitaisiin nostaa vielä paljon ylemmäs.Tavoitteena on sen avulla päästä ehkä jo ensi vuonna tutkimaan materian koostumusta sekä alkuräjähdyksen eli maailmankaikkeuden syntymän jälkeisiä olosuhteita lähes 14 miljardia vuotta sitten.
Tutkimuksissa etsitään vastauksia fysiikan toistaiseksi ratkaisemattomiin kysymyksiin - muun muassa selittämään, mitä on "pimeä materia" ja "pimeä energia", joista lähes koko maailmankaikkeus muodostuu. Samalla tutkitaan, onko olemassa rinnakkaisia ulottuvuuksia niille, jotka nyt tunnetaan.
Kokeet tehdään maailman suurimmassa hiukkaskiihdyttimsessä, joka on rakennettu tunneliin maan alle Ranskan ja Sveitsin rajaseudulle. Renkaan muotoinen, 27 kilometriä pitkä kiihdytin otettiin käyttöön runsas vuosi sitten, mutta se meni epäkuntoon pian käyttöönoton jälkeen.
CERNin kiihdytin käynnistettiin uudelleen korjausten jälkeen pari viikkoa sitten.
YLE Uutiset, AP, AFP