Saksan jalkapallomaajoukkueen maalivahdin yllättävä kuolema vavahdutti koko kansakuntaa. Yli 40 vuoteen Saksassa ei ole järjestetty yhtä suuria julkisia muistotilaisuuksia.
Hannoverin massiivinen jalkapallostadion täyttyi ihmisistä sunnuntai-aamupäivällä. Tällä kerralla 40 000 urheilun ystävää ei tullut seuraamaan jalkapalloa vaan he saapuivat paikalle jättämään jäähyväiset Robert Enkelle.
Robert Enke, 32, kuoli vajaa viikko aikaisemmin - oman käden kautta. Se oli Saksalle valtava shokki.
Enke, joukkueensa kapteeni, tunnettiin sympaattisena, älykkäänä ja vaatimattomana ihmisenä. Enken lähipiiriä lukuunottamatta kukaan ei kuitenkaan tiennyt sitä, minkä huippu-urheilija halusikin pitää julkisuudelta salassa. Hän oli kärsinyt jo kuusi vuotta erittäin vakavasta masennuksesta.
Käsittämättömältä tuntuva teko
Ihmisten tyrmistys on ymmärrettävää. Tyylikäs nuori urheilija, maajoukkueen ykkösmaalivahti ja joukkueensa viimeinen tukipilari tekee käsittämättömältä tuntuvan teon. Miksi näin kävi, sitä on Saksassa pohdittu viime päivinä monelta suunnalta.
Lähimpänä totuutta on todennäköisesti Enken oma isä. Dirk Enke, ammatiltaan psykiatri, kertoi poikansa peloista. Robert Enke ei pelännyt ihmisiä, hän pelkäsi omaa asemaansa urheilijana. Ja se tekee tapahtuneen entistä traagisemmaksi.
Robert Enke ei halunnut mennä psykiatriseen hoitoon sen takia, että hän pelkäsi menettävänsä jalkapallomaajoukkueen ykkösmaalivahdin paikan.
Surullista tässä on se, että Enke oli oikeassa. Samalla hetkellä, kun Enke olisi mennyt hoitolaitokseen, hän olisi käytännössä allekirjoittanut itsensä ulos ensi vuoden jalkapallon MM-kisoista. Epävarmaan maalivahtiin ei voi luottaa. Ja jalkapallo oli Robert Enkelle kaikki kaikessa.
Julkinen muistotilaisuus
Robert Enken arkku vietiin sunnuntaina Hannoverin jalkapallostadionin keskiympyrään. Televisiokanavat näyttivät tilaisuuden suorana lähetyksenä miljoonille katsojille.
Joukkuetoverit, ystävät ja poliitikot liittovaltion sisäministeriä myöten puhuivat kauniita sanoja arkun äärellä. Tapahtuma oli kyyneliin asti koskettava. Ja samalla siinä oli myös jotakin hyvin irvokasta.
Tällainen tilaisuus oli nimittäin mahdollisesti jotakin sellaista, mitä Robert Enke oli koko elämänsä ajan vältellyt. Hänen kaikkein intiimeimmät asiansa puitiin julkisesti läpi. Sen takia televisioruudun katsominen herätti ainakin minussa niin ristiriitaisia tunteita.
Osa lehdistöstä teki Enken kuolemasta julkista sosiaalipornoa. Aiemmin viikolla saksalaiset saivat iltapäivälehdiltä kertauksen Enkelle kolme vuotta sitten sattuneesta murhenäytelmästä. Tuolloin hän menetti kaksivuotiaan Lara-tyttärensä. Pikkutyttö ei selvinnyt sydänleikkauksesta.
Kun Robert Enke sitten tiistai-iltapäivänä käveli junarataa pitkin, hän tiesi tarkalleen minne oli menossa. Juna iski päin juuri sillä kohdalla, joka oli lähimpänä hänen kuolleen tyttärensä hautaa.
YLE Uutiset / Pauli Lahti, Berliini