Walesin viranomaiset vahvistavat, että Cardiffissa hoidetaan viittä sikainfluenssapotilasta, joiden tautiin ei Tamiflu-lääke tehoa. Osa potilaista on saanut taudin sairaalassaolonsa aikana.
Kyseessä on ensimmäinen vahvistettu tapaus, jossa Tamiflu-resistentti tautityyppi leviää ihmisestä toiseen, kertoo BBC.
Jos tauti pääsee leviämään sairaalasta, epidemian uhka olisi suuri. Cardiffin yliopistosairaala vakuuttaa kuitenkin, että potilaat hoidetaan niin, ettei riskiä ole.
Viidestä potilaasta kahden kerrotaan parantuneen, yksi on tehohoidossa ja kaksi hoidossa tavallisella osastolla.
YLE Uutiset