[näytä kuva: Puolalaiset poliisit tutkivat Arbeit Macht Frei -kyltin palasta Krakovassa joulukuussa. (Jacek Bednarczyk / EPA) ]
Auschwitzin keskitysleirin portilta varastettu Arbeit Macht Frei -kyltin menettäminen varkaille johtui museon mukaan inhimillisestä virheestä. Museon mukaan vuorossa ollut vartija odotti liian kauan ennen kuin hälytti paikalle vartiointiliikkeen päällikön ja poliisin.
Museo kertoo erottaneensa alueen vartioinnista vastanneen henkilön. Sen sijaan kaksi muuta määräajaksi erotettua vartijaa ovat jo palanneet töihin.
Puolan poliisi löysi joulukuussa varastetun kyltin Pohjois-Puolasta palasiksi leikattuna ja pidätti viisi puolalaista miestä epäiltynä kyltin varastamisesta. Puolan poliisin mukaan tekijät eivät kuuluneet mihinkään uusnatsiryhmittymään, vaan teon motiivina lienee ollut raha. Ruotsalaista uusnatsia puolestaan syytetään sekaantumisesta varkauteen.
Tammikuussa tulee kuluneeksi 65 vuotta siitä kun Puna-armeijan joukot marssivat Auschwitziin ja vapauttivat sen vajaat 8 000 vankia.
AP, YLE Uutiset