Ateenassa räjähti taas pommi

julkaistu 20.3.2010 klo 03:40, päivitetty 20.3.2010 klo 11:23

Ateenassa räjähti lauantain vastaisena yönä pommi pakistanilaisyhteisön johtajan kodin edustalla. Räjähdys vaurioitti kerrostalon sisäänkäyntiä ja kolme autoa, mutta kukaan ei loukkaantunut iskussa.

Pommi-isku tapahtui aamuyön tunteina Ateenan Kato Patissian alueella. Uutistoimisto AFP:n mukaan nimetön soittaja varoitti iskusta edeltä käsin paikallista sanomalehteä ja televisioasemaa, minkä jälkeen poliisi ehti eristää alueen.

Mikään ryhmä ei toistaiseksi ole ilmoittautunut iskun tekijäksi.

Pommi-isku on jo toinen Ateenassa alle vuorokauden sisällä. Kaupungin keskustassa räjähti perjantaiaamulla pommi äärioikeistolaisen ryhmän toimiston luona. Iskussa ei loukkaantunut kukaan.

Äärivasemmistolaisten ja -oikeistolaisten ryhmien välienselvittelyt ovat yleisiä Kreikassa. Äärivasemmistolaiset ryhmät ovat viime vuosina tehneet lukuisia pommi-iskuja taloudellista valtaa ja valtiovaltaa edustaviin kohteisiin.

AP, AFP, Reuters

Tuoreimmat