Oikeus päättää salaisen Eichmann-aineiston julkistamisesta

julkaistu 19.3.2010 klo 08:33, päivitetty 19.3.2010 klo 09:30

Saksalainen toimittaja vaatii oikeudessa tiedustelupalvelu BND:tä julkistamaan natsijohtaja Adolf Eichmannia koskevan aineiston. Toimittaja uskoo, että 4 500-sivuisesta aineistosta voisi selvitä muun muassa, kuka auttoi Eichmannin pakoon ja mitä Saksa tiesi hänen olinpaikastaan.

Asiakirjat voisivat tuoda lisävalaistusta myös väitteisiin, joiden mukaan Vatikaani olisi auttanut sotarikollisia piileskelemään ja pakenemaan toisen maailmansodan jälkeen. Kirkon edustajat ovat sitkeästi kiistäneet väitteet.

Tiedustelupalvelu BND:n mukaan aineisto on pidettävä salassa, mutta vapaa toimittaja Gabriele Weber on vienyt asian oikeuden ratkaistavaksi saadakseen asiakirjat julkisiksi.

Aineisto on nyt kolmen hallinto-oikeuden tuomarin arvioitavana Leipzigissa. Weber odottaa, että ratkaisu asiaan saadaan parin kuukauden kuluessa. Hän odottaa, että ainakin osa asiakirjoista määrättäisiin julkisiksi.

- Mielestäni on mahdotonta, että me nyky-Saksassa piilottelemme asiakirjoja tuomitusta joukkomurhaajanatsista. En voi uskoa, että asiakirjat pysyisivät sataprosenttisesti salassa, Weber sanoo.

Eichmann tunnetaan juutalaisten joukkotuhon toteutuksen organisoijana toisessa maailmansodassa. Hän pakeni Argentiinaan, mistä Israelin tiedustelupalvelu nappasi hänet. Eichmann hirtettiin oikeudenkäynnin jälkeen vuonna 1962 Ramlan vankilassa Israelissa.

AP

Tuoreimmat