ILMIÖITÄ: Saksalaispoliisia nimitellessä kannattaa teititellä

julkaistu 19.3.2010 klo 10:11, päivitetty 19.3.2010 klo 14:11

[näytä kuva:  Tapakulttuuri on Saksassa tärkeää, niin mellakkavarusteiselle poliisille kuin klovniasuun pukeutuneelle mielenosoittajallekin. (Stefan Puchner / EPA) ]

Varmin ja kallein tapa joutua elämänsä vaikeuksiin Saksassa on haukkua saksalaispoliisia natsiksi. Jos haukkuu virkavaltaa vaikkapa siaksi, kannattaa muistaa teititellä. Sinuttelusta seuraa suurempi sakko.

"Beamtenbeleidigung", niin kuin termi saksaksi kuuluu, ei ole maassa leikin asia. Virantoimituksessa olevalle poliisille keskisormen vilauttaminen tai Hitleriksi nimittely on sen verran vakava rike, että välitön seuraus herjaajalle on käsivarren taittuminen selän taakse ja asfaltin suuteleminen.

Loukkaaville eleille ja sanoille löytyy Saksassa tarkka tariffilista. Esimerkiksi sana ”Idiot“ maksaa poliisin korviin kuultuna 600 euroa. Kalleimman kategorian sana ”Nazi” käsitellään tapauskohtaisesti, mutta tulee joka tapauksessa erittäin kalliiksi. Jo 600 euroakin on maan sakotustasoon suhteutettuna todella paljon. Ylinopeudesta kun voi saada esimerkiksi 25 vain euron virhemaksun.

Schweinehund ja muita kummallisuuksia

Usein saksalaismediassa esitelty viranomaisten lista on hauskaa luettavaa. Syntilistalle on päässyt toinen toistaan kekseliäämpiä haukkumanimiä. Saksalaisten rakastama ”Schweinehund” eli sikakoira on yksi poliisien eniten kuulema kirosana. Sen vahvuus lausujan kannalta on, että sen voi lausua sakon välttämiseksi myös riittävän epäselvästi. Natsia ei oikeastaan voi.

Saksassa poliisit nauttivat ”korkeaa immuniteettia”, niin kuin lakitekstissä lukee. Käytännössä poliisin herjaamisen maksuluokat jäävät 400 - 800 euron välille. Poikkeuksen tekevät erittäin törkeät herjaukset lisättynä sinuttelulla.

Niinpä suomalasituristin kannattaa palauttaa mieliin muutama kielioppi- ja käyttäytymissääntö ennen seuraavaa Saksaan suuntautuvaa matkaa. ”Sie Blödmann” eli vapaasti käännettynä ”Te taulapää” maksaa ainakin pari sataa euroa vähemmän kuin henkilöön menevä ”Du Blödmann”.

YLE Uutiset / Marcus Ziemann

Tuoreimmat