Ulkoministeri Clinton arvosteli Israelia harvinaisen jyrkästi

julkaistu 12.3.2010 klo 23:34, päivitetty 13.3.2010 klo 20:24

[näytä kuva:  Hillary Clinton (Justin Lane / EPA) ]

Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton on arvostellut hyvin suorasukaisesti Israelin päätöstä laajentaa siirtokuntaansa Itä-Jerusalemissa. Clinton sanoi päätöksen lähettävän erittäin kielteisen signaalin Israelin ja Yhdysvaltain suhteista.

Israel ilmoitti päätöksestä rakentaa juutalaisille 1600 uutta asuntoa miehitettyyn Itä-Jerusalemiin Yhdysvaltain varapresidentin Joe Bidenin Israelin-vierailun aikana alkuviikosta. Ilmoitus suututti palestiinalaisjohtajat, jotka Israelin päätöksen jälkeen torjuivat kaavaillut epäsuorat rauhanneuvottelut lähitulevaisuudessa.

Ulkoministeri Clinton esitti paheksuntansa Israelin pääministerille Benjamin Netanyahulle yli 40 minuuttia kestäneessä puhelinkeskustelussa. Clintonin mielestä Israelin on osoitettava kiinnostuksensa rauhaan ja hyviin suhteisiin paitsi sanoissa, myös teoissa.

Clinton sanoi, että hän ei voi käsittää, että Israel teki tällaisen päätöksen, etenkin kun Yhdysvallat on sitoutunut vahvasti Israelin turvallisuuden takaamiseen.

Netanyahu pahoitteli vain asutuspäätöksen ajoitusta

Netanyahu pahoitteli Clintonille siirtokuntapäätöksen ajoitusta, mutta ei sisältöä.

Kansainvälinen yhteisö ei ole tunnustanut Israelin päätöstä liittää Itä-Jerusalem alueisiinsa. Israel miehitti alueen vuoden 1967 sodassa. Palestiinalaiset haluaisivat Itä-Jerusalemista tulevan Palestiinan valtion pääkaupungin.

Israelin juutalaisasutukset miehitetyillä Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa ovat kansainvälisen lain mukaan laittomia. Israel on kiistänyt tämän, ja nimittää asutus- ym. toimiaan Itä-Jerusalemissa kaupungin jälleenyhdistämiseksi.

Lähi-Idän kvartetiltakaan ei ymmärrystä Israelille

Israelin rakennusaikeet saivat perjantaina osakseen paheksuntaa myös myös Lähi-Idän kvartetilta. Yhdysvaltain, Venäjän, Euroopan unionin ja YK:n muodostama kvartetti kertoi lausunnossaan tuomitsevansa Israelin suunnitelmat rakentaa asuntoja Itä-Jerusalemiin. EU:n ja YK:n mukaan rakennusaikeet ovat laittomia ja esimerkiksi Venäjä sanoi Israelin suunnitelmien hyväksymisen olevan mahdotonta.

Reuters, AP, AFP

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

Historia josta ei paljon puhuta

13.3.2010 klo 16:01

Lisää historiaa ja faktaa

rgun Tzva'i Le'umi (lyhyemmin Irgun tai heprealaisen lyhennyksen mukaan Etzel) eli "kansallinen sotilasorganisaatio" oli siionistinen taistelujärjestö, joka irrottautui 1931 Avraham Tehomin johdolla vanhemmasta Haganah-järjestöstä. Haganah oli perustettu 1920 suojelemaan Palestiinan juutalaissiirtolaisia arabien hyökkäyksiä vastaan. Pieni määrä juutalaisia oli asunut alueella läpi ottomaanien ajan. Irgunia pidetään näkökannasta riippuen terroristi- tai vapautusjärjestönä.

Toukokuussa 1946 Irgun räjäytti Kuningas Daavid Hotellin, missä majaili brittien mandaattihallinto. Räjäytys aiheutti satakunta kuolonuhria. Britit vastasivat joukkopidätyksillä. Haganahin toiminta lamautui sen johtajien tultua vangituiksi elokuussa 1946, mutta Irgun jatkoi taistelua ja brittien oli lisättävä joukkojensa määrää 100 000 sotilaaseen.
Britit pidättivät, karkottivat, ruoskivat julkisesti ja hirttivät juutalaisaktivisteja. Irgun vapautti 41 vankiaan brittien vartioimasta Arcen linnoituksesta. Kun britit hirttivät kolme Irgunin jäsentä, kaappasi Irgun kolme brittisotilasta ja hirtti heidät vastaukseksi.
Kun Israel itsenäistyi 1948 tarjoutui Irgun liittymään Haganahin pohjalle perustettuun Israelin armeijaan. Kun Irgunin Altalena -niminen vene oli tulossa Jaffan satamaan ammuksin lastattuna, halusi Haganah kaikki ammukset. Kiista Irgunin ja Haganahin välillä kiihtyi. Lopulta Haganah avasi tulen venettä vastaan, haavoitti sekä tappoi Irgunin jäseniä, ja vene upposi. Haganahin komentajana oli Jitzhak Rabin, josta tuli myöhemmin Israelin pääministeri.
Jewish Agencya ja Haganahia lähellä olevat perustivat Israelin hallitsevan Työväenpuolueen, kun taas Irgunia lähellä ovat perustivat oikeistopuolue Likudin.

MM

13.3.2010 klo 15:00

Anteeksi kun en viime tekstissäni perustellut väitteitäni israelilaisesta terrorismista mutta nyt se tulee eli seuraava teksti on suoraan historian kirjoista eli se on faktaa.

Toisen maailmansodan jälkeen juutalaiset puolisotilaalliset organisaatiot kävivät taistelua brittiläistä miehityshallintoa vastaan. Vuonna 1946 oikeistolainen juutalaisjärjestö Irgun suoritti pommi-iskun Kuningas Daavidin hotelliin Jerusalemissa, joka toimi brittihallinnon päämajana. Iskussa kuoli 91 ihmistä ja loukkaantui 46, suuri osa viattomia sivullisia. Isku herätti paheksuntaa.

Riitääkö todistus aineisto ?

Eli israililaiset eivät ole yhtään sen puhtoisempia kuin nyt heitä vastaan taistelevat palestiinalais terroristit.

Tuoreimmat