Länsiafrikkalaisessa Sierra Leonessa viranomaiset ovat kiistäneet tiedot vakavasta kaivosonnettomuudesta. Paikalla vierailleen maan kaivosministerin mukaan kyseessä on huijaus eikä mitään kaivosonnettomuutta ei ole tapahtunutkaan.
Uutistoimistot kertoivat aiemmin perjantai-iltana, että 200 ihmistä olisi kateissa kultakaivoksessa sattuneen maanvyöryn jäljiltä. Onnettomuuden kerrottiin tapahtuneen luvattomassa kaivoksessa Sierra Leonen eteläosissa Bon kaupungin lähellä noin 290 kilometrin päässä pääkaupunki Freetownista.
Kaivosasioista vastaava ministeri Alpha Kanu kertoi matkanneensa onnettomuuspaikalle sotilaiden, poliisin ja palomiesten kera, mutta he löysivät vain onnettomuustiedoista hölmistyneitä kaivajia, jotka kertoivat kaiken olevan kunnossa.
- Ei siellä mitään onnettomuutta ole tapahtunut. Ei edes yksikään vuohi ole murtanut alueella jalkaansa, Kanu puhahti Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan.
Kaivosministerin mukaan huhu sai alkunsa paikalliselta radiokanavalta. Huijauksen alulle panneet haluavat hänen mukaansa aiheuttaa harmia vastikään valitun hallituksen aikeille rakentaa maahan lisää teitä, sairaaloja ja kouluja.
Sierra Leone on kuulu monista luvattomista kaivoksista, joissa köyhät ihmiset yrittävät rikastua timantin- ja kullankaivuulla. Kaivoksista puuttuu valvonta ja onnettomuudet ovat niissä tavallisia. Kultaa ja timantteja kaivetaan niissä yleensä käsin ja kehnoin työkaluin.
AFP, Reuters