Televisio ei ole vallannut lasten arkea ja suomalaisia koteja. Tampereen yliopistossa loppuviikolla tarkastettava väitöskirja Television merkitys lasten arjessa helpottaa vanhempien tuskaa lasten televisiokatselun äärellä.

Kasvatustieteen ja yhteiskuntatieteen maisteri ja lastentarhanopettajaksikin valmistunut Satu Valkonen tutki väitöstutkimustaan varten 5-6-vuotiaiden lasten televisionkatselutottumuksia ja TV:n merkitystä lasten arjessa.

Tutkimus osoittaa, että toisin kuin ehkä yleisesti luullaan, suomalaiset vanhemmat osaavat pääsääntöisesti rajata lasten televisionkatselua. Lapset itse pitävät televisio-ohjelmia erittäin tärkeinä ja peilaavat niiden kautta oman kehityskautensa tärkeitä asioita. Ohjelmat siten ikään kuin auttavat lasta ymmärtämään maailmaa ympärillään. Ohjelmat toimivat myös virikkeinä omille mielikuvitusleikeille.

Tää muumi ja toi puuhapete tapais oktonautin

Lastenohjelmien hahmot tunkevat helposti lasten leikkeihin. Tästäkin huolehtiva vanhempi saa helposti kehitettyä huonoon omantunnon. Lasten televisioleikit eivät kuitenkaan ole muista leikkejä kummempia, kertoo tutkija Satu Valkonen.

- Lapset korostavat TV-hahmojen inspiroimissa leikeissään omaa luovaa panostaan, eivätkä katso, että heidän toimintansa olisi vain nähdyn ohjelman läpikäymistä tai jäljittelyä, tutkija sanoo.

- Lapset nimenomaan painottivat väitöskirjaa varten tekemissäni haastatteluissa, että he ovat ottaneet vain ideoita ohjelmista ja sitten itse luoneet jonkin mielikuvituksellisen leikin ystäviensä kanssa.

Valkosen mukaan hänen tutkimuksensa perustella voi päätellä, ettei televisio latista mielikuvitusta, vaan että lastenohjelmat saattavat ruokkia mielikuvitusta ja tuoda lisää tasoja leikkeihin.

Turvallista jännitystä sopivassa määrässä

Yksi leikki-ikäisten ja myös pienten koululaisten lasten vanhempien kestopuheenaihe on se, miten jännittäviä tai pelottavia ohjelmia lapset saavat katsoa. Valkosen mukaan lapset pitävät jännityksestä, eikä siinä ole mitään tuomittavaa.

Jännityksen ja muun kerronnan suhde kuitenkin ratkaisee, millaisen ohjelman katsominen lapsesta on vielä hauskaa, millaisen ahdistavaa.

- Hyvässä lastenohjelmassa ilahtumisen ja nautinnollisuuden suhde jännittävään materiaaliin on kohdallaan. Silloin lapsi voi nauttia jännityksestä, eikä katsominen ala pelottaa tai ahdistaa.

Yhdessä ruudun ääreen

Lapsiperheissä avataan usein televisio, kun vanhemmat tarvitsevat hetken aikaa kotiaskareisiin tai muuhun puuhaan. Lapsille näyttää tutkimuksen mukaan kuitenkin olevan erityisen tärkeää saada katsoa mieliohjelmiaan yhdessä aikuisen kanssa.

Lasten mielestä on rattoisaa, kun koko perhe kokoontuu TV:n ääreen ja katsoo jotain hänelle erityisen tärkeää.

- Myös vähän jännittävämpiä ohjelmia on lasten mielestä mukavampi katsoa aikuisen kanssa, koska läheisyys luo turvaa, kertoo tutkija Satu Valkonen.

Toisen lapsen kanssa katsominen lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja erityisesti tuolloin ohjelmista poimitaan ideoita omiin leikkeihin.

Opettavainen tarina ei aina opeta

Vanhemmilla on taipumus suosia lastenohjelmia, jotka tarjoavat opettavaista sisältöä. Lapset itse sen sijaan pitävät usein niistä ohjelmista ja hahmoista, joille vanhemmat nyrpistävät nenäänsä.

Satu Valkosen mukaan se, mistä lapsi oppii, on hyvin monimutkainen prosessi. Jokin vanhempien meluisana ja aggressiivisena kokema fantasiamaailmoissa liikkuva ohjelma saattaa auttaa lasta hahmottamaan maailmaa hänen omasta näkövinkkelistään.

Vanhempien kasvatus ja muut lapsen kokemat asiat vaikuttavat siihen, miten lapset reagoivat näkemäänsä.

- Tärkeää olisi se, että lapsille olisi tarjolla monenlaista laadukasta ohjelmaa.

Opettavaisilla tarinoilla on Valkosen mukaan paikkansa, mutta se, että lapset haluavat katsoa ohjelmia, jotka kertovat muista maailmoista ja vaihtoehtoisista tavoista toimia, kertoo, että lapsella on tarve päästä omien mielikuviensa kautta tarttumaan itselleen ajankohtaisiin asioihin.

- Myös tällaiset ohjelmat voivat olla opettavaisia, vaikka niitä ei olla tästä näkökulmasta aiemmin tarkasteltu, toteaa Valkonen.

Paljonko on paljon

Vanhempien tulisi Valkosen mukaan tarkastella lapsen suhdetta televisioon sinänsä. Jos lapsella ei tunnu olevan muuta elämää kuin se, mikä ruudun takaa avautuu, on itsetutkiskelun paikka. Kohtuullisesti televisiota nauttiva lapsi osaa kuitenkin Valkosen havaintojen mukaan tarkastella kriittisesti näkemäänsä.

Jos lapsi innostuu örkistä, joka ei ole kovinkaan miellyttävä vanhempien mielestä, kannattaa suhtautua rennosti. Örkillä saattaa olla lapselle oma merkityksensä, jonka avulla lapsen oma todellisuus ja itsetuntemus hahmottuvat.