Teollisuus ei kiinnosta nuoria
Pirkanmaalaiset nuoret ovat vastuuntuntoisia ja luottavaisia oman tulevaisuutensa suhteen. Tampereen kauppakamarin tekemän selvityksen mukaan yli puolet vastaajista haluaisi mieluiten työskennellä keskisuuressa yrityksessä.
Tampereen kauppakamarin selvityksen tavoitteena oli selvittää nuorten asenteita ja odotuksia työelämästä ja elämästä yleensäkin. Attitude 2012 -kyselyyn vastasi 380 opiskelijaa Pirkanmaan lukioista ja ammatillisista oppilaitoksista.
Teollisuus ei houkuttele nuoria, mikä huolestuttaa Tampereen kauppakamarin apulaisjohtajaa Markus Sjölundia.
- Meidän kansantaloutemme perusosa tulee teollisuudesta ja konepajateollisuudesta.
- Onkin haaste tuoda esille se, ettei se ei ole pelkästään likaista liukuhihnatyötä vaan tarjoaa paljon mielenkiintoisia mahdollisuuksia, Tampereen kauppakamarin apulaisjohtaja Markus Sjölund sanoo.
Koulujen tiivis yhteistyö olisi tarpeen
Tampereen kauppakamarin varatoimitusjohtaja myöntää, että elinkeinoelämällä on vielä paljon töitä opiskelijoiden suhteen. Kouluillekin on toive.
- Jos kolmannes oppilaista sanoo, että ei ole koulussa koskaan kuullut puhuttavan pirkanmaalaisista tärkeistä toimialoista, ei voi olla tyytyväinen, Sjölund toteaa.
Kyselyssä nuoret nimesivät englannin kielen ainoaksi tärkeäksi kieleksi.
- Valitettavasti se ei ole näin, tämä on selvä piikki elinkeinoelämään ja meidän suuntaamme, Sjölund sanoo.
Nuoremmat ovat valmiita tekemään jopa enemmän kuin vanhemmat, jos johtaminen ja työssä viihtyminen on kunnossa.
Todellista tarvetta kuitenkin olisi esimerkiksi kaupan alalla espanjalle ja saksalle, palvelualalla venäjän kielen jatkuva kysyntä näkyy myös.
Töissä pitää olla hauskaa
Nuorten mielestä hyvä työ on tärkeää ja tuo taloudellista turvaa, mutta työssä on myös viihdyttävä. Suomen Telecenterin myyntijohtajan Veera Lehtismäen työpaikalla valtaosa työntekijöistä on 20–35 -vuotiaita. Nuorisoselvityksen tulokset pätevät hänestä hyvin ainakin puhelinmyyntitalossa.
- Yrityskulttuuri nousee tärkeäksi. Nuoremmat ovat valmiita tekemään jopa enemmän kuin vanhemmat, jos johtaminen ja työssä viihtyminen on kunnossa, Veera Lehtismäki sanoo.
Tämän allekirjoittaa myös lukioon syksyllä tähtäävä tamperelainen Markus Nieminen.
- Työn pitää olla tärkeä osa elämää, mutta siellä pitää pystyä pitämään hauskaa ja seurustella työkavereiden kanssa, Nieminen sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Venäjä kritisoi päätöstä Tampereen-konferenssista
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
Pirkanmaalla kaksi samanlaista nokkakolaria - loukkaantuneita kahdeksan, viisi vakavasti
Pirkanmaalla on sattunut lauantaina kaksi liki identtistä nokkakolaria. Yhteensä kahdeksan ihmistä on loukkaantunut, joista toisessa onnettomuudessa viisi vakavasti.
Orivedellä nokkakolari, viisi vakavasti loukkaantunutta
Toinen autoista syttyi tuleen kolarin jälkeen, apuun tulleet autoilijat pitivät liekkejä loitola käsisammuttimin.
Bach sai urkurin pois tolaltaan
Kun takana on yhteensä 46 vuotta kolmen kirkon urkurina ja ikää pian 70 vuotta, voi jo hyvillä mielin jäädä eläkkeelle. Paitsi että Matti Hannula jatkaisi työssään, jos voisi, mutta kun ei voi.
Tampere on edelleen matkailuykkönen
35 kaupungin houkuttelevuus matkailukohteena arvioitiin Taloustutkimuksen vertailussa kouluarvosanoin, ja ykköseksi nostettu Tampere jätti keskiarvolla 8,41 taakseen mm. Turun, Hangon ja Savonlinnan.
Veikko Sinisalo -palkinto näyttelijä Eriikka Väliahteelle
Arvostettu Veikko Sinisalo -palkinto myönnettiin perjantaina näyttelijä Eriikka Väliahteelle. 3 000 euron arvoisen tunnustuksen myöntämisperusteiksi mainittiin muun muassa esimerkillinen työmoraali ja luova hulluus.
Poliisit vannovat kunnioittavansa ihmisarvoa
Poliisien vannoman eettisen valan tarkoitus on saada heidät tiedostamaan heiltä odotetut arvot ja toimintatavat yhä selvemmin. Poliisit lupaavat muun muassa kunnioittaa jokaisen ihmisarvoa ja oikeuksia sekä käyttäytyä rehdisti ja auttavaisesti.
Ammattiin valmistuvien "yo-lakeille" ei enää naureskella
Ylioppilaslakki valmistetaan perinteikkäällä tehtaalla juuri tilaajan toiveiden mukaiseksi. Erilaiset kokardit, tupsut ja vuorivärit tekevät päähineestä kantajansa näköisen, ja oman lakkinsa saavat myös ammattiin valmistuvat.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Ministerin kissa otti nimitysuutisen rauhallisesti
Perjantaina nimitettävä asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen aikoo jatkossakin nukkua öitään Tampereella. Kotona Hervannassa ministeriä odottaa myös tärkeä poliittinen neuvonantaja; päivän lehtien lukemisessa selausapuna toimiva Tähti-kissa.
