Teollisuushalli vahingoittui palossa Nurmeksessa
Nurmeksen Metallin teollisuushallissa syttynyt tulipalo on sammutettu Nurmeksessa. Pelastuslaitos sai hälytyksen Pitkämäentielle tiistaina ennen kello 11.
Kun palomiesten saapuivat paikalle, oli noin 3 000 neliömetrin teollisuushallin katto oli tulessa.
Paloa sammuttamassa oli kolmisenkymmentä miestä ja 12 pelastuslaitoksen yksikköä Nurmeksen lisäksi muun muassa Lieksasta, Juuasta ja Valtimolta.
Puolen päivän jälkeen palopaikalla oli menossa jälkivartiointi ja raivaus. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan palo oli uhkaava. Vahingot jäivät lopulta pienehköiksi, koska tulipalo onnistuttiin rajaaman kattorekenteisiin.
Nurmeksen Metallilla on töissä noin 20 henkilöä.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Venäläinen helikopteri luvatta Suomen puolella?
Pohjois-Karjalan rajavartiosto tutkii mahdollista helikopterin aiheuttamaa valtakunnan rajan ylittämistä Venäjältä Suomeen ja takaisin Venäjälle, Lieksan Otrosvaaran alueella.
John Deeren Joensuun tehtaalla juhlitaan 40 vuotta
Deere & Company -yhtiö perustettiin vuonna 1837 eli takana on 175 vuotta. John Deere Forestry Oy:n Joensuun tehdas puolestaan perustettiin vuonna 1972, ja niinpä tehtaalla vietetäänkin 40-vuotisjuhlavuotta. Juhlapuheiden aika oli perjantaina 25. toukokuuta.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Pohjois-Karjalaan kaksi uutta neuvosta
Tasavallan presidentti on myöntänyt kauppaneuvoksen arvonimen joensuulaiselle toimitusjohtajalle, ylioppilasmerkonomi Harri Jorma Bromanille ja maaviljelysneuvoksen arvonimen nurmeslaiselle maanviljelijälle, agrologi Timo Juhani Komulaislle.
Joensuun näyttelyssä 4600 koiraa
Joensuussa järjestetään lauantaina ja sunnuntaina Suvi-Karelia 2012 koiranäyttely, jossa on mukana koiria Suomen lisäksi myös muun muassa Venäjältä. Tuomareita raviradan näyttelysssä puolestaan on 13 maasta.
Joensuu edelleen mukana palvelukeskuksen paikkakunnaksi
Puolustusministeriö esittää Puolustusvoimien palvelukeskusta Kouvolaan tai Joensuuhun. Puolustusvoimien esittämä Tuusula sen sijaan on pudotettu pois. Sijoituspaikkakuntaa käsitellään ennen puolustusministeriön lopullista päätöstä vielä toukokuun aikana alueellistamisen koordinaatioryhmässä.
Seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa nousee Itä-Suomeen
Valtio rahoittaa itäsuomalaisten liikuntapaikkojen rakentamista 800 000 eurolla tänä vuonna. Tuen avulla kolmen maakunnan alueelle nousee seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa.
Jolkkonen vihkii ensimmäiset pappinsa
Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen toimittaa ensimmäisen papiksi vihkimisen helluntaipäivän messun yhteydessä Kuopion tuomiokirkossa.
Tohmajärven eteläisissä kylissä maaseutu elää vireästi
Viikon kyläkiertue jatkuu tiistaina 29.5. Tohmajärvellä. Neljä kylää (Akkala, Jouhkola, Timola ja Riikola) muodostavat kylätoiminnassa Tohmajärven eteläiset kylän-kokonaisuuden.
Erikoisluokissa on imua
Erikoisluokkien vetovoima Joensuun kouluissa on vahva. Esimerkiksi Pielisjoen yläkoulun luonnontieteiden ja matematiikan luokalle Karsikkoon hakijoita oli kaksinkertainen määrä, mitä opetukseen mahtuu. Lyseon peruskoulun uusi englannin kielipainotteinen erikoisluokka yllätti. Hakijoita oli Joensuusta ja ympäristökunnista yli kaksikymmentä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.