Kotimaa |

Terassit vetävät väkeä viileälläkin

Kolea ja kostea keli on huolestuttanut varsinkin kesäsesonkiin keskittyneitä ravintolayrittäjiä. Sää on hidastanut myyntejä kuitenkin pelättyä vähemmän, ja moni terassikin täyttyy viileästä ilmasta huolimatta.

Kolea alkukesä on vaikuttanut ravintoloiden myynteihin pelättyä vähemmän, toimitusjohtaja Timo Lappi Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry:stä kertoo Yle Uutisille.

Lapin mukaan asiakkaat eivät ole hylänneet ravintoloita, vaan siirtyneet sateilla sisätiloihin. Pelkällä terassimyynnillä nettoavissa ravintoloissa, joista sisätilat puuttuvat, tilanne on kuitenkin monin paikoin huonompi. Niissä saatetaan olla myyntien puolesta paljonkin tavoitteista jäljessä.

- Kokonaisuudessaan ravintola-alalla ollaan kesän myyntitavoitteissa hieman miinuksen puolella, Lappi arvioi. Lapin mukaan ravintoloilla on siis mennyt vastoinkäymisistä huolimatta "yllättävän hyvin".

MaRan ravintolayrittäjille tekemän kyselyn mukaan ravintoloiden myyntitilanne vaihtelee paikkakunnittain kovasti. Eniten koleasta ilmasta kärsivät Lapin mukaan yleensä kesäsesonkiin keskittyvät ravintolat, joita on paljon esimerkiksi Turun saaristossa, Hangossa ja Savonlinnassa. Myöskään suurten kaupunkien kesätapahtumat eivät sateella kiinnosta ihmisiä samalla tavalla, mikä verottaa Lapin mukaan myös ravintoloiden myyntejä.

Lappi arvioi, että kesäravintoloiden työntekijöiden sopimukset tehdään usein joustaviksi, koska työvuoroja saatetaan joutua sateen takia perumaan.

"Jos mittari näyttäisi viisi astetta enemmän, myisimme tuplasti"

Yle Uutiset selvitti alkukesän myyntitilannetta kolmesta Helsingissä sijaitsevaa terassikahvilasta. Kaivopuiston rannassa sijaitsevasta Mattolaiturista kerrotaan, että jos kesäsää jatkuu yhtä epävakaana, kahvila jää myynneissä suunnilleen puoleen viime kesästä.

Onhan se poikkeuksellista, että heinäkuussa käytämme terassilla lämpölamppuja.

- Tapio Mäkelä

- Meillä käy sadepäivinä ehkä yksi kaksi asiakasta. Jos olisi viisi astetta lämpimämpää, myynti olisi tuplasti tämän verran, Mattolaiturin omistaja Antero Vartia huokaa.

Vartijan mukaan hänen kahvilansa on kokonaan sään armoilla, koska sisätilaa ei ole ollenkaan.

- Heinäkuussa asiakkaita on onneksi alkanut käydä, vaikka olisi vain kohtuukeli. Kyllä sen huomaa, että ihmisiäkin harmittaa, ettei kesä ala, Vartia toteaa.

Lasipalatsin sisäpihalla sijaitsevan nuoren väen suosiman Mbarin terassin toimintaa eivät sadekelit ole hidastaneet. Kahvilan toimitusjohtajan Tapio Mäkelän mukaan terassilla riittää väkeä sadesäälläkin, ja myyntitavoitteissa on menty jopa aiemmista vuosista ohi.

- Mutta onhan se kyllä poikkeuksellista, että heinäkuussa joudumme käyttämään terassillamme lämpölamppuja, Mäkelä lisää.

Myös Eiranrannassa sijaitsevasta Cafe Caruselin vuoropäällikkö Irma Talvela kertoo, ettei kehno kesäkeli yllättäen ole vaikuttanut kovin paljoa kahvilan myyntiin.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä