Tero Pitkämäen mitalivalvojaisiin kutsutaan koko maakunta
Suomen keihäsmiehet kilpailevat lauantai-iltana olympiamitaleista. Seinäjoen Seudun Urheilijoiden mitalivalvojaisissa katsotaan Ylen lähetystä, saadaan terveisiä Hannu Kankaalta Lontoosta ja tietysti jännitetään Tero Pitkämäen puolesta. Nurmo-hallille kutsutaan koko maakunta mukaan.
Seinäjoen seudun urheilijoissa on vuosien varrella järjestetty monia mitalivalvojaisia ja mitalijuhlia seuran urheilijoiden menestyessä kotimaassa ja maailmalla. Seuraa edustavan Tero Pitkämäen heittoja Lontoon olympialaisissa kokoonnutaan jännittämään lauantai-iltana Nurmo--hallille.
- Alamme rakentaa kisakatsomoa jo viiden aikaan iltapäivällä. Nuorille on järjestetty vähän ohjelmaa Nurmo-hallin pihalle ja tietysti sitten kokoonnumme seuraamaan Ylen kisalähetystä illalla isolta screeniltä, kertoo mitalivalvojaisista seuran puheenjohtaja Ari Pölkky.
- Teron pitkäaikainen valmentaja Hannu Kangas on luvannut antaa valvojaisväelle viime hetken tunnelmat Lontoosta puhelimitse, Pölkky jatkaa.
Muistamisten aika myöhemmin
SSU:n valvojaisissa keskitytään lauantaina kisalähetyksen seuraamiseen ja Pitkämäen tsemppaamiseen mahdollisimman hyvään suoritukseen.
- Me kannustetaan Teroa, oli heitto sitten millainen vaan, lupaa seuran puheenjohtaja Ari Pölkky.
Seinäjoen seudun urheilijoissa menestyneelle keihäsmiehelle on keksitty aiempien voittojen myötä monenlaisia lahjoja.
- Nyt lahjoja ja muistamisia ei vielä ole mietitty, niiden aika on sitten, kun on ensin jännitetty tämä kilpailu ja nähty, miten siinä käy, sanoo Ari Pölkky.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Jässi-jätevesineuvonta laajenee Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle
Jätevesineuvontahanke Jässi jatkaa toimintaansa tänä kesänä. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla hanke levittäytyy muun muassa Kokkolaan ja Pietarsaaren seudulle.
Ammattikorkeakoulujen lukuvuosi päättyy – tutkintotodistukset sadoille pohjalaisille
Vaasan, Seinäjoen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluista saa tänään tutkintotodistuksen yhteensä viitisensataa opiskelijaa. Suoritettujen tutkintojen kirjo on laaja. Esimerkiksi Vaasassa isoin osa valmistuvista on insinöörejä.
Vimpeli punnersi väkisin voittoon
Vimpeli toipui avausjakson tappiostaan ja nousi 2-1-voittoon Jyväskylän Kiristä miesten Superpesiksessä.
Jaro vajaamiehisenä viime hetken voittoon
Hendrik Helmken unelmamaali viimeisellä minuutilla niittasi FC Lahden entistä syvemmälle suohon.
HJK kaatui ensimmäistä kertaa 51 vuoteen - "Ei olisi voinut parempaa kuvitella"
Sebastian Strandvall palautti VPS:n 51 vuoden jälkeen voittokantaan Helsingissä. HJK:lle 1-2-tappio oli jo toinen peräkkäinen kotinurmella.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Lapuan patruunoista entistä useampi matkaa USA:han
Patruunoita ja patruunakomponentteja valmistava Nammo Lapua hakeutuu yhä enemmän ulkomaisille markkinoille. Yksi syy on kotimaan kysynnän kutistuminen: kun Suomen puolustusvoimien määrärahoja kiristetään, näkyy se suoraan Lapuan patruunatehtaan tilauksissa. Yllättävänkin kova kasvu on löytynyt USA:sta.
Kauhavalle 2,5 miljoonan euron tukipotti valtiolta
Työ- ja elinkeinoministeriö on torstaina myöntänyt 2,5 miljoonaa euroa äkillistä rakennemuutostukea Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle Kauhavan lentosotakoulun lakkauttamisen vuoksi. Kaikkiaan jaettiin viisi miljoonaa euroa paikkakunnaille, joista lakkautetaan varuskunta.
Vaasan keskussairaalassa palonalku rakennustöiden vuoksi
Vaasan keskussairaalan alueella Hietalahdenkadulla syttyi iltapäivällä pieni palonalku. Hälytys palosta tuli puoli kolmen aikoihin iltapäivällä. Savunhaju levisi sairaalassa ja hissit suljettiin, mutta potilaita ei ole jouduttu evakuoimaan.
Urheiluseurojen tanssilavat sinnittelevät kökkätyöllä
Eteläpohjalaisten urheiluseurojen tanssilavat eivät ole enää entisenlaisia rahasampoja seuroille. Hyviä artisteja tarvitaan houkuttelemaan yleisöä lavalle, vaikka tuottoa tanssi-illasta ei juuri tulisikaan. Kökkätyöllä on toiminnalle ratkaiseva merkitys.
